Ilikka ottaa kantaa Evoluutiota revoluution sijaan.

Skotlannin itsenäistyminen tarkoittaa ongelmia Euroopan Unionissa

Skotlanti päättää itsenäistymisestään tänään. Asiaa kysytään kansanäänestysellä jossa äänioikeutettuja ovat kaikki 16-vuotiaatkin. Jos Skotlanti eroaa omaksi valtiokseen, sen täytyy tietenkin ajan mittaan päättää myös kuulumisesta Euroopan Unioniin, Yhdistyneisiin Kansakuntiin, eurovaluuttaan, TTIP-sopimuksen piiriin (kunhan se säädetään täällä), NATO-jäsenyyden hakemisesta tai hakematta jättämisestä ja monista muista asioista. Kansanäänestys tuskin jää viimeiseksi itsenäisessäkään Skotlannissa. Ihmisten kasvattaminen äänestämällä vaikuttamiseen jo 16-vuotiaasta alkaen luo hyvän pohjan kiinnostumiselle yhteiskunnallisista kysymyksistä sekä antaa signaalin että henkilöä pidetäänn tarpeeksi kypsänä ja vastuullisena että hänen mielipiteensä huomioidaan päätöksenteossa.

Suomessakin 16-vuotiaiden mahdollisuuksista äänestää vaikkapa kunnallisvaaleissa on keskusteltu, joskaan nuo keskustelut eivät ole toistaiseksi johtaneet muutoksiin. Seurakuntavaaleissa 16-vuotiaat otettiin äänestäjiksi sillä seurauksella että äänestysaktiivisuus nousi. Myös muissa vaaleissa on väläytelty mahdollisuutta alentaa äänestysikärajaa erilaisilla perusteluilla, mutta siitäkään ei ole lopulta yhteisymmärrykseen päästy.

Skotlannin äänestys kuitenkin merkitsee aikamoista arvovaltakysymystä niin Britannian valtiolle kuin sitä myöten Euroopan Unionillekin. EU:lle ei ole sinänsä väliä vaikka Suomi hajoaisi esim. läänirajojen mukaan eri valtioiksi, niin kauan kunhan niistä kaikki ovat EU:n jäseniä. Jos käykin niin että itsenäiset alueet eivät liity EU:n jäseniksi, tilanne synnyttää Euroopan Parlamentissakin varmasti ongelmia. Englannin parlamentti menee uusiksi koska Skotlannin 59 edustajaa eivät tietenkään voi toimia Britannian parlamentissa. Koska Skotlannin rannikolla sijaitsee myös 90 % Pohjanmeren kaasu- ja öljyvaroista, syntyisi kiistaa Britannian sekä EU:n kanssa väistämättä. Näiden lisäksi Britannialla on ydinaseita Skotlannin maaperällä, niiden osalta kysymykset ovatkin hieman monimutkaisempia jos itsenäisyys toteutuu.

Näillä mietteillä odottelemme vaalin tulosta yön yli. Aamulla jo tiedämme onko Skotlanti oma valtionsa vai edelleen osa Britanniaa.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (2 kommenttia)

Käyttäjän JiriNieminen kuva
Jiri Nieminen

Eikä tarkoita.

Skotlannin itsenäistyminen tarkoittaa thatcherismin uudelleenarviointia tai siis Thatcherin ajoista Skotlannin nykyiset itsenäisyyshaaveet kumpuavat, protestista oikeistolaista politiikkaa vastaan. Thatcher ei ollutkaaan Iso-Britannian pelastaja vaan tuhoaja, jonka seuraajat myös muualla Euroopassa ovat saaneet aikaan nykyisen kriisin.

Käyttäjän VilleMaki kuva
Ville Mäki

Eiköhän Skotlannin itsenäistymisestä aiheuttuvat ongelmat ole EU:n pienimpiä. Ja EU:lla ei pitäisi olla mitään sananvaltaa muiden valtioiden itsenäistymiseen, vaikka itse onkin riistänyt muun muassa Suomelta melkoisens osan sen itsenäisyyttä kysymättä.

Ja tuskin Skotlannilla isoja ongelmia on edes EU:hun liittymisessä, ellei Espanja päätä käytäyttyä hieman itsekäästi ja estä Skotlannin liitymistä. Huolihan EU Romanian ja Bulgariankin jäsenikseen, joten miksei Skotlantiakin.

Toimituksen poiminnat