Ilikka ottaa kantaa Evoluutiota revoluution sijaan.

Halla-aho ja Immonen uuden puolueen keulakuviksi?

Hommafoorumin toimijat ovat tyytymättömiä Perussuomalaisten puolueen hallitustoimintaan, etenkin maahanmuuttopolitiikkaan. Viimeisimmät uutiset taakanjakomekanismin ympäriltä sekä turvapaikanhakijoiden määrän ennakoitu kasvu ovat foorumin aktiivien mielestä jääneet vaille tarpeellisia toimenpiteitä, huolimatta että perusuomalaiset olisivat voineet neuvotella tiukemman linjan Suomelle sekä edistää käytäntöjen tiukentamista myös laajemmin Euroopan parlamentin kautta. Ratkaisuksi aktiivit näkevät oman puolueen perustamisen. 

Uusi puolue olisi rakennettu "nuivuuden" ympärille ja se keskittyisi tuomaan esiin maahanmuuton ja monikulttuurisuuden sosiaalisia sekä taloudellisia vaikutuksia. Erääksi keskeisimmistä henkilöistä nimettiin entinen Muutos 2011 -puolueen puheenjohtaja Jari Leino, keulakuviksi kaavaillaan perussuomalaisten europarlamentaarikko Jussi Halla-ahoa sekä kansanedustaja Olli Immosta. Halla-ahon ja Immosen kannatuksen arvellaan olevan niin henkilöitynyttä että he menisivät läpi minkä tahansa puolueen riveistä. Muita puolueen toimijoiksi kaavailtuja ovat mm. Professori Timo Vihavainen, entinen 2011 -puolueen kansanedustaja James Hirvisaari, filosofi Jukka Hankamäki, myös toisen perussuomalaisten kansanedustajan, Juho Eerolan nimi vilahtaa täysin julkisessa viestiketjussa. Perussuomalaisten eduskuntaryhmän jäseniä kehotetaan eroamaan omaksi ryhmäkseen vastalauseena hallituksen pakolaispolitiikalle. Toistaiseksi kukaan nimetyistä ei ole osallistunut keskusteluun. 

Uudella puolueella ei ole vielä työnimeä, suunnittelijat ovat asettaneet reunaehdoiksi kovien nimien saamisen riveihinsä että hanketta kannattaa viedä eteenpäin. Strategia ehdokasasettelussa on lyhyt ja ytimekäs: "äänet keskitetään osaaviin, karismaattisiin ja identitaarisiin nuiviin". Puolue ei kuitenkaan halua yhteistyöhön Muutos 2011 -puolueen kanssa, koska pitää sitä aatteellisesti liian hajanaisena sekä puolueella olevan "tietty painolasti" joka saattaisi olla uudelle liikkeelle haitallinen. Sivuston keskustelun pohjalta hanke tähtää vuoden  2019 eduskuntavaaleihin ja jättäisi selkeän strategisesti kunnallisvaalit väliin. Maahanmuutto- ja pakolaisteemojen lisäksi puuhamiehet ja -naiset näkevät tarkoituksena että heidän puolueensa tulee myös "Parantamaan suomalaisten miesten, naisten sekä lasten terveyttä ja hyvinvointia liikunnan ja urheilun kautta". 

Ensimmäistä kokoontumista sekä varainkeruun suunnittelua järjestellään jo vauhdikkaasti.   

Pienpuolueista kannattajakortteja puoluereksiteriin pääsemiseksi keräävät ainakin Kansallinen ViskipuoluePiraattipuolue, Muutos 2011, ja Itsenäisyyspuolue. Eduskuntavaaleissa Viskipuolueen ehdokkaat olivat Piraattipuolueen listoilla koska ryhmä ei kuulunut puoluerekisteriin.  

On hyvin todennäköistä että eläköityneen Juhani Tanskin käytännössä yksin pyörittämä Suomen Työväenpuolue (STP) poistui puoluekartalta pysyvästi.

Köyhien Asialla -puolueen puheenjohtaja Terttu Savola sai omien sanojensa mukaan tehtävänsä jumalalta, tosin hänkin on Tanskin tavoin jo varsin iäkäs, eikä puolueella ole muita näkyviä toimijoita. Savola on kerran aiemmin nostanut puolueensa takaisin rekisteriin keräämällä suurimman osan vaadituista 5000 kannattajakorteista henkilökohtaisesti.

Olavi Mäenpään johtama Sinivalkoinen Rintama oli vaalien ajan näkymättömissä ja aikaisemman Vapauspuolueen raunioille kyhätty puoluehanke tuli päätökseen. Olavi Mäenpää on saanut aiemmin sakkoja vaalitentissä lausumistaan poliittisista linjauksista jotka käräjäoikeus katsoi kiihotukseksi kansanryhmää vastaan. Mäenpää on Turussa tunnettu henkilö ja hänen aiempi puolueensa oli nimeltään Suomen kansan Sinivalkoiset rp. Vuoden 2011 eduskuntavaalien alla perustettu Vapauspuolue kuitenkin houkutti Mäenpäätä ja hän siirtyikin puolueen riveihin ja käynnisti aggressiivisen vallankaappauksen, halvaanuttaen koko puolueen toiminnan vuoden 2012 kunnallisvaaleissa. Puolue erotti Mäenpään joka riitautti erottamisensa hallinto-oikeudessa. Erottaminen todettiin laittomaksi ja Mäenpäälle maksettavat korvaukset sakkoineen ajoivat puolueen konkurssin partaalle. Tässä vaiheessa Mäenpää astui puolueen johtoon, maksoi tiettävästi korvauksillaan puolueen velat ja muutti nimeksi Sinivalkoinen Rintama rp. Puolue asetti ehdokkaita eurovaaleissa, mutta eduskuntavaaleissa puoluetta ei juurikaan näkynyt. On silti vain ajan kysymys milloin uusi projekti taas alkaa.   

Muutos 2011 -puolue on puheenjohtajan vaihdoksen myötä siirtynyt sveitsiläistyyppistä suoraa demokratiaa kannattavaksi ajatuspajaksi, teemoissa maahanmuutto on häivytetty puolueen profiilista. Puolue perustettiin aikoinaan Hommafoorumilla ja sitä käsitteleviä ketjuja on useita. Hommafoorum siis on jo todistanut että sen kautta voidaan luoda toimijoille verkosto jonka noste riittää puolueen perustamiseen. Tyypillisesti uuden puolueen ideologiaksi tarjotaan aina samoja asioita eli sen tulee olla maahanmuuttokriittinen, konservatiivinen ja "isänmaallinen" eli isänmaallisuus näkyisi mm. Euroopan unionin sekä euron vastustamisena. Muutos 2011 -puolueen odotettua vaatimattomampi menestys johtui suurelta osin perussuomalaisten kerätessä suurena puolueena ääniä nimenomaan maahanmuuttokriitisiltä, EU-vastaisilta konservatiiveilta. Jonain muuna aikana puolueen maahanmuuttoagendalle olisi ollut paremmin nostetta. 

Puouehankkeen tavoitteet ovat kovat ja tekijöiltä löytyy myös kokemusta aiemmasta toteutuksesta. Mikäli puolue perustetaan eli mukaan saadaan jo alussa "osaavia, karismaattisia ja idetitaarisia nuivia"on perussuomalaisten menetys valtava, lisäksi kyseessä ovat äänet joista on mahdoton kilpailla. Mielenkiintoista nähdä millaisia siirtoja eduskuntaryhmässä tehdään. Se on kuitenkin selvää että nykyinen politiikka on jo alkanut syödä kannatusta.   

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

3Suosittele

3 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (38 kommenttia)

Käyttäjän Luntatupaan kuva
Pertti Väänänen

Et kai sinä Ilkka ole vain vieraillut hommafoorumilla?

Käyttäjän ilikka kuva
Ilkka Partanen

Oli tylsää niin menin. Muutuin heti rasistiksi.

Käyttäjän artoartovihavainen kuva
Arto Vihavainen

Minulla ei ole niin tylsää että sinne menisin,
mutta on kiva kuulla mistä siellä taas toilaillaan.

Käyttäjän kyy kuva
Mark Andersson

Persuthan hoitivat heti kättelyssä hallitusohjelmaan lakimuutoksen, joka estää puoluetuen valumisen loikkareille.

Miksiköhän?

Käyttäjän artoartovihavainen kuva
Arto Vihavainen

Varmana tästä olikin jo aavistus että loikkauksia tulee.

Käyttäjän ilikka kuva
Ilkka Partanen

Onkohan Halla-aholle jo soitettu toimituksista ja kysytty ovatko persut hänen johdollaan hajoamassa?

Marko Parkkola

Minua ei nuo puolueet kiinnosta, mutta tässä näemme selvän eron hommafoorumilaisten ja vihavasemmiston välillä. Hommafoorumilaiset ovat vaikuttamassa demokraattisesti asioihin. Vihavasemmisto järjestäisi mielenosoituksen, hajottaisi pari pankin ikkunaa ja hakkaisi hevosen.

Käyttäjän hannele kuva
Hannele Koskinen

Uteliaisuuttani kävin ko ketjun lukaisemassa ja kyllä siellä mietittiin ikkunan hajottamisia ja vastaaviakin.

Marko Parkkola

Ahaa. En ole lukenut hommaa, niin en tiedä moisesta. En uskallakaan lukea, kun olen kuullut, että siellä käy vain natseja ja natsismi saattaa tarttua tietokoneen välityksellä kuin virus.

Hannu Töyri

Siinnä mielessä eletään hektisiä aikoja, että useampi pieni puolue tulee heittämän lusikan nurkkaan, mutta prosessi ei ole ihan helppo kaikille henkisesti. Kun huomautin STP:n pitkäaikaiselle pääsihteerille Heikki Männikölle, että tulipahan aika paha rökäle tappio viime ek. vaaleissa, niin se kävi päälle niin, että jouduin västämään kahdestikin. Väkivaltaa on nyt liikkeellä, joten kannataa olla varovainen.

Marko Parkkola

Voi kun päästäisiin joskus tästä puoluekeskeisyydestä eroon. Se on vain keino vaauttaa itsensä vastuunoton taakalta. Toisaalta se on keino vallanhaluisille hankkia valtaa. Ihmiset pitäisi pakottaa miettimään asioita suoran demokratian keinoin.

Ehkä STP:n pääsihteerikin on suoran demokratian kannattaja. Väkivalta kun on kaikkein suorinta mahdollista demokratiaa.

Käyttäjän KaroKankus kuva
Karo Kankus

Ei Halla-ahoa ainakaan kiinnosta mikään uuden puolueen perustaminen. Sen hän on tehnyt jo selväksi. Eikä Immosenkaan uusimmat toilailut näytä juuri persuja hetkauttavan.

Jos hompansseja ei miellytä niin se on voi voi. Hompanssi on työnsä tehnyt, hompanssi voi mennä.

Käyttäjän ilikka kuva
Ilkka Partanen

Totesihan Halla-aho jo vaalien jälkeisessä kirjoituksessaan että tervetulleita perussuomalaisiin olisivat myös rekisteristä pudonneiden pienpuolueiden toimijat. Eduskunnassa olevista puolueista perussuomalaisten linjaukset lämmittävät ainakin Muutos 2011 -puolueen kannattajia. Hommalla on myös ketjuja joissa pieleen menneiden vaalien jälkeen Muutoksen entinen puoluesihteeri ilmoittaa siirtyvänsä perussuomalaisiin, puheenjohtaja eroaa, puoluehallituksesta ihmisiä eroaa ja osa siirtyy kokonaan pois politiikasta. Ikkuna erittäin mielenkiintoiseen maailmaan on tuo Hommafoorum.

Käyttäjän hannele kuva
Hannele Koskinen

Immosesta en tiedä vaikka innostuisikin, mutta Halla-aho on tehnyt useaan otteeseen hyvin selväksi, ettei ole lähdössä Perussuomalaisista mihinkään.

Käyttäjän ilikka kuva
Ilkka Partanen

Enpä minä usko että kukaan koko perussuomalaisten ryhmästä noihin hankkeisiin lähtee, Hirvisaarikaan ei olisi ollut Muutoksen kansanedustaja ellei olisi erotettu sekä eduskuntaryhmästä että puolueesta. Kysymys on toisaalta sekin että oletko kansanedustaja suuresta puolueesta joka on hallituksessa, jatkossakin hyvin todennäköinen kumppani yhä useammalle vai menetkö johonkin aloittavaan kioskiin josta kukaan ei ole kuullutkaan. Jos asioihin haluaa vaikuttaa niin se ei pikkukioskista oikein onnistu, vaikkapa KD sai tilaisuutensa, mutta oli taas pää niin täynnä homoa että kaikilta meni hermot, eikä Päivin porukkaa enää kukaan halua saman pöydän ääreen.

Jukka Nieminen

Ehdottomasti tämän kehityksen kannalla. Kun ja jos Persujen rasistisiipi saisi särön perusuomalaisiin, hyvällä lykyllä koko puolue ajautuisi kaaokseen ja mahdollisesti hajoaisikin. Se on tietenkin sivuseikka mutta sen myötä koko hallitus voisi kaatua. ja sehän on enemmän kuin toivottavaa kehitystä että tästä nykyhallituksesta päästään mahdollisimman äkkiä eroon ja uusiin vaaleihin.
Myönnän itsekin vähän provonneeni koska uskon että rasistisiipi vaatii vähän motivoitumista ennen kuin tekoihin siirtymistä.

ja hallituksen kaataminenhan ei liity millään lailla varsinaiseen puoluepolitiikkaan. Joskus vaan tulee elämässä hetkiä jolloin puoluetaktikointi saa väistyä isänmaan etujen tieltä, ja Persujen hajottaminen nykytilanteessa on maan edun kannalta enemmän kuin tavoiteltavaa. Hyvä rasistisiipi, kaikki on nyt pipopäisten archiebunkereiden käsissä.

Käyttäjän JuhaKajander1 kuva
Juha Kajander

Ei hallituksen hajoaminen välttämättä tarkoita uusia vaaleja. Todennäköisesti Sipilä yrittäisi jotain muuta kokoonpanoa. Vaihtoehtoja on useita.

Käyttäjän Poika kuva
poika heinänen

RKP ja KD on ne useampi vaihtoehto. Sen enempää ei nuivia poistuisi kuin jommasta kummasta tulee tukea jos sitä edes tarvitsee. KD realistisempi jostain oudosta syystä.

Hallitus ei kaadu, sillä mikäpä pahan tappaisi.

Käyttäjän artoartovihavainen kuva
Arto Vihavainen Vastaus kommenttiin #23

"Hallitus ei kaadu, sillä mikäpä pahan tappaisi."

Ainakin kaksi pahaa hallitusta on tällä hetkellä tappolistalla.
Toinen on Kreikan hallitus ja toinen on tämä Suomen hallitus.

Suomen hallitus korjaantuisi jos SDP korvaisi persut.

Kreikassa pitäisi tehdä remontti kanssa.
Mutta onko Kreikassa edes vaihtoehtoja tarjolla.
Tarkoitan että parempia vaihtoehtoja.

Koko Kreikan politiikka on niin korruptoitunutta ja mätää että mitään parempaa ei taitaisi olla luvassa vaikka nykyinen kaatuisi. Mutta hallituksen kaataminen Kreikassa taitaa silti olla välttämättömämpää kuin Suomessa ja sillä on vaikutusta täällä Suomessa asti.

Käyttäjän mukitalo kuva
Veikko Mäkitalo Vastaus kommenttiin #25

Taitaa olla nuo "vallankaappauksen" spekuloinnit vähän myöhäistä kauraa, ei ole kenelle jakaa kiväärit ja panokset 1900-luvun alun tapaan. Nyt ei voi enään pakottaakaan ketään tarttumaan aseeseen, joten näillä mennään ja se on hyvä. Keskittykää tuon kitisemisen sijasta puolueen uudistamiseen tälle vuosituhannelle. Tämä on ihan vilpitön toiveeni sillä oikeistolaisena demokraattina uskon parlamentaariseen vastavoimaan enkä mihinkään helvetin suhmurointiin erämaahan eksyneitten joukoissa. Ettekö usko vai ettekö halua uskoa, huonosti kävi silloin eka kerrallakin.

Käyttäjän artoartovihavainen kuva
Arto Vihavainen

Kannatan ehdottomasti tämän uuden puolueen perustamista.
Persut pääsisivät näistä "nuivisteistaan" eroon ja samalla pienenisi sille tasolle mikä on sopivaa.

Ehdottomasti nuivat tarvitsevat oman puolueensa.

Käyttäjän KalervoNiementaus kuva
Kalervo Niementaus

Ketjun luin, mutta itse sitä mieltä että melko pitkä loikka tossa vielä otettava ennen kuin uusi puolue perustetaan. Sanottava vielä sen verta, että vaikka itse joskus PS-puoluetta äänestänytkin, niin tällä hetkellä toiveissa sen perikato. Ymmärtääkseni tässäkin ketjussa jokunen sitä mieltä että maamme ongelmat ovat sillä ratkaistu ja oman maan edun ainakin itse olen yrittänyt laittaa ensimmäiseksi.
Hieman kuitenkin mietityttää, että entä jos se ei sittenkään..

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka
Käyttäjän buimonen kuva
Börje Uimonen

Miksi perustaisivat. Persut on riittävän myötäkarvainen rasismille.

Käyttäjän ilkkah kuva
Ilkka Huotari

Kannatan uuden puolueen perustamista. Persuista ei näyttänyt olevan hallituksessa mihinkään.

Voin toki olla vielä väärässä, ehkä PS on jättänyt jonkin korttinsa käyttämättä/näyttämättä. Saa nähdä.

Käyttäjän vmlouek kuva
Vesa-Matti Louekoski

Ehei!

Ei tule PS-eduskuntaryhmä hajoamaan ainakaan eduskuntaryhmän nuivuuden puutteeseen. Jokainen heistä on sitoutunut PS:n maahanmuuttopoliittiseen vaaliohjelmaan, joka Halla-ahon omin sanoin ilmaistuna on "erittäin nuiva".

Niin, että ei se ainakaan Halla-aho, eikä taatusti Immonenkaan, ole lähtemässä minkään uusien puolueiden keulakuviksi.

Totean tämän vain ulkopuolisen "silmin" katsoen puoluepoliittisena realiteettina.

Käyttäjän timovaittinen kuva
Timo Vaittinen

Tahdon. Suomeen uuden absoluuttisen EU- ja eurokriittisen peruspuolueen. Olen heti kiinnostunut.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Suomella kävi hyvä tuuri toisen maailmansodan jälkeen. Jos ajattelet Baltian maiden tilannetta vieä hiljan (80-luvulla), niin voit hyvin ymmärtää, että eurokriittisyyys ei ole olut heille se ensimmäinen asia agendassa.

https://www.youtube.com/watch?v=OneQRawdLv4

Käyttäjän PetraNyqvist kuva
Petra Nyqvist

Siitä vain perustamaan. Sellaista ei enää Suomessa ole.

Käyttäjän timovaittinen kuva
Timo Vaittinen

Tosi on, EU-jäsenyyden vastustajilla ei ole omaa eduskuntapuoluetta, mutta jos tämä Ilkka Partasen blogin suuntainen skenaario nytkähtäisi kunnolla eteenpäin ja saisi tuulta reippaasti siipiensä alle - mikä käytännössä tarkoittaa että PS puolueesta EU:n vastustajat löytäisivät luonnollisesti tiensä sinne - niin: sellainen pian olisi!

Keskeinen kysymys. Mikä se PS:n Suomen kansalaisille (äänestäjilleen!)suuntaama vaali ym. hokema vähemmästä ja paremmasta EU:sta oikein on? Yhdellä sanalla, sehän on: bluffia (eli hämäystä).

Perussuomalaiset ei puolueena vaadi eroa EU:sta (kuten ei eurostakaa). Kuitenkin monien EU-vastustajien äänet ovat viime vaaleissa kanavoituneet tälle vetovoimaiselle EU:n vastustajana (suuren höynäytetyn kansanosan silmissä) profiloituneelle puolueelle. Voidaankin siis hyvällä syyllä kysyä: Mikä on todellisuudessa tämän väärinkäytetyn luottamuksen osuus PS:n kannatuksessa?

Käyttäjän mukitalo kuva
Veikko Mäkitalo

Onhan noita kommunistisia puolueita koko liuta, tulee sitten samalla hoidettua idänsuhteitakin, liity niistä johonkin, verta tarvitaan pakkiin tai jotakin.

Käyttäjän timovaittinen kuva
Timo Vaittinen

Enää SKP on rp (rekisteröity puolue).
http://www.kansanuutiset.fi/uutiset/kotimaa/336964...

Eipä ole esim. Norjassa, Islannissa ja Sveitsissä EU:n vastustaminen kommunistisen puolueen varassa kuten Suomessa, vaan kansan suuri enemmistö on niissä sitä mieltä.
He arvostavat itsenäisyyttä, omaa päätösvaltaa ja suvereniteettia.

Viljo Häggman

Persuilla saattaa olla jäsentenvälisiä erimielisyyksiä niinkuin muillakin puolueilla, mutta kaikki persutkin tajuavat että mitä suurempi kokonaisuus on sen enemmän pääsee asioihin vaikuttamaan. Eivät hekään niin hölmöjä ole että ehdoin tahdoin haluavat ulos hallituksesta kun juuri ovat sinne päässeet.

Maahanmuuttoon vaikutetaan tehokkaimmin ohjeistamalla turvapaikkaoikeuden myöntäviä viranomaisia ja aktiivipalauttamisella. Se ei edes vaadi mitään lakimuutoksia, tai muuta korkean profiilin näytöstä. Ainoastaan hiljaista toimintaa taustalla.

Käyttäjän ilkkah kuva
Ilkka Huotari

Persujen toiminnalle ei ole oikein selitystä sen suhteen miten se hoiti tämän EU-taakanjakokysymyksen.

Yksi selitys, tosin se vaatii foliopipon, voisi olla se, että Soini on sopinut keskustan ja kokoomuksen kanssa, että spn-avioliittolaki ei tule tällä vaalikaudella voimaan ja sen vastineeksi PS suostuu kannattamaan EU-taakanjakoa (paitsi mitä nyt muodon vuoksi vähän äänestäjille on ilmoittanut vastustavansa sitä).

Käyttäjän KalervoNiementaus kuva
Kalervo Niementaus

I.H:"Yksi selitys, tosin se vaatii foliopipon.."

Itse olen heterosuhteiden kannalla, kuten myös sen, että avioliitto on mies&nainen, mutta jos tämä kysymys on jollekin puoluejohtajalle prioriteetilla yksi, niin kannattaisi lopettaa äkkiä ura. Maassamme lienee aika paljon isompiakin ongelmia ja ehkä niihin kannattaisi panostaa.
Pakko se on itsekin todeta..ei oikein Soini ole täyttänyt omia odotuksiani.

PS kuten joku tuolla kaipasikin, niin sellainen oikeasti eu-/eurokriittinen puolue olisi poikaa. Siihen sitten sopivassa määrin "oman maan etu edellä" lisäksi, niin oma ääneni on ainakin varma.

Käyttäjän ilkkah kuva
Ilkka Huotari Vastaus kommenttiin #45

Olisi mielestäni väärin kyllä lykätä tuota avioliittolakia, eduskunnan päätöstä pitäisi kunnioittaa ja sillä siisti.

Jos jotain tuollaista aikoisivat tehdä, niin siitä pitäisi järjestää kansanäänestys. Itselleni kyllä kelpaa se eduskunnan päätöskin.

PS ei anna kovin hyvää kuvaa toiminnastaan (vaikka heitä äänestinkin)...

Käyttäjän tapio kuva
Tapio Äyräväinen

Kyllä mää enämpi niinku tota Viskipuoluetta...

Toimituksen poiminnat