Punkkeri Mitä edestään löytää, ei ole välttämättä jättänyt mihinkään

Mielenkiintoisia uutisia

Nuorisojärjestöt ovat kokoontuneet kehittämään linjojaan. Muistammekin varmasti kokoomusnuorten ohjelmaan liittyneen ylireagoinnin  sekä tuoreemman PS-nuorten tekemän lähentymisen maahanmuuttokriittisen Svenska Demokraternan nuorisojärjestön suuntaan. Otsikoissa runsaasti ollut Sebastian Tynkkynen säilytti asemansa nuorisojärjestön puheenjohtajana, johon jäämme toistaiseksi odottamaan puolueen mahdollisia reaktioita

Vihreät nuoret ja opiskelijat, ViNO, ajaa jälleen kerran mm. lukumääräneutraalia avioliittolakia ja pitää kokouksensa marraskuun puolivälin aikoihin. Siellä he valitsevat kaksi puheenjohtajaa, miehen ja naisen, tällä hetkellä he ovat eduskuntavaaleissakni ehdolla ollut Saara Ilvessalo sekä keväällä eduskuntaan päässyt Ozan Yanar.  

Kokoomusnuoret pitävät liittokokouksensa ensi viikonloppuna Turussa ja puheenjohtajan paikka vapautui Susanna Kosken päästyä kansanedustajaksi. Toistaiseksi ehdokkaita on kaksi, Janne Heikkinen ja Daniel Sazonov, joskin tuntemattomia minulle kumpainenkin. 

Aikaisempaan, vuoden 2013 uutisointiin järjestön ympärillä liittyi kokoomusnuorten tavoiteohjelma, jonka sisältöjä kritisoitiin voimakkaast myös emopuolueen taholta. Toistaiseksi mikään ei antaisi olettaa että vastaavaa showta olisi enää luvassa. 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (2 kommenttia)

Käyttäjän HeikkiSantala kuva
Heikki Santala

KNL:n tavoiteohjelmaa 2014 :

. Eutanasia laillistettava Suomessa.

. Kansanryhmää vastaan kiihottamisen kriminalisoiva lakipykälä poistettava.

. Talvirengaspakko poistettava.

Niin, että mistäs showsta puhut ?

Käyttäjän ilikka kuva
Ilkka Partanen

Heistäkin taisi moni kyllästyä kohuotsikoihin. Sitten oli tämä yksi valitettava tapaus, joka sekin kuitenkin jäi ihmisten mieleen kokoomusnuoriin liittyvänä. On aika vaikea saada mitään asioita läpi edes emopuolueessa jos ei pidetä uskottavana. Jos järjestön maine on sellainen että samassa yhteydessä on kiusallista monille tulla esiin, niin vaikeapa siinä on kannatusta rakennella.

Toimituksen poiminnat