Ilikka ottaa kantaa Evoluutiota revoluution sijaan.

Kolumnisti Enbusken erehdys

Enbuskella on joskus mielenkiintoisia ja uudella tapaa asioita hahmottavia kirjoituksia, joskaan viime lauantain töräys Iltalehdessä ei valitettavasti lukeudu niihin. Kyseessä on tekijäänsä halventavalla matalamielisyydellä laadittu leimakirjoitus, joka ilmeisesti räjähti valloilleen kun Tuomas (oikeastaan Thomas) tajusi Alexander Stubbia kenties loukatun, vaikka häneen ei suoranaisesti viitattukaan. Tulkinta oli kuitenkin monelle muullekin niin mieleinen, ettei yleensä matkan päästä aiheitaan lähestyvä Enbuskekaan malttanut tarkkailla mahdollisia vaihtoehtoja, vaan syöksyi kommentoimaan kuin tämän palstan ansiokkaimmat päivystäjät.

Kyllä, edellä olevat väittämäni todistan varsin helposti. Lainaan Enbusken tekstistä kokonaisina kappaleita, koska yksittäiset lauseet ruokkivat väärinymmärrystä entisestään ja ainahan löytyy myös sillä tapaa suhteellisuudentajua vailla olevia ihmisiä, jotka varsinaisen pointtini hahmottamisen sijaan kuvittelevat minun esim. luulevan että pystyisin muka jollain Usarin blogilla (tai millään) ohjaamaan julkista keskustelua ylipäätään ja vieläpä muuhun kuin kokoomuksen hallituksessa kokemiin ja sittemmin oletettuihin sisäisiinkin ongelmiin. Ehkäpä en kirjoittaisi tätä Kuopiolaisesta yksiöstä huomista työpäivää odotellen, mikäli omaisin ylipäätään minkäänlaista saati merkittävää vaikutusta yleiseen mielipiteeseen, edes puheenaiheisiin? Ja vieläpä pelkällä blogikirjoittelulla...

Tosin herra Enbuske tuli korvaamaan Mattiesko Hytösen lauantain Iltalehdessä ja sikäli saappaat olivat aika hankalasti istuvaa designia heti alusta lähtien, vaikkei Tuomas (anteeksi siis Thomas) treenaa tai edes voisi kasvattaa intiaanihiuksia sekä juo tiettävästi mieluummin keskiolutta kuin samppanjaa. Kuka tahansa paleltuisi hengiltä tuollaisten asioiden varjossa, siinä ei edes akvaviitti lämmitä kuin hetken. Mitä Tuomas sitten kirjoitti? Esimerkiksi tällaista: 

"Mitä muiden narsismista paasaaja haluaa sanoa? Sitä, ettei puhuja itse ole narsisti. Puhuja haluaa siis kehua itseään. Näin kaupunkilaisjärjellä ajateltuna, sehän se vasta narsistista onkin. Narsistipoliisi haluaa nostaa itsensä toisen yläpuolelle.

Tätä keskustelukoodistoa hyödyntämällä emme voisi puhua mistään ilmiöistä tai sitten tasapuolisuuden vuoksi narsismista puhuvan pitäisi myös tunnustautua narsistiksi samalla tai alustaa puheenvuoronsa tällaisellakin mahdollisuudella, ominaista noille tiloille kuitenkin syvätasolla on sairauden tunnon puuttuminen. Varmastikaan saadakseen selkääntaputuksia ja vakuutteluja ettei ole häiriintynyt, vaan hieno ja erinomaisen jalo ihminen, ei tekisi kuin henkilö jolla ei ole takuulla mitään persoonallisuusongelmia? Tottakai tämä asia sitä myöten mitä Vapaavuori tarkoitti on monimutkaisempi, mutta kolumnistin vapaus kärjistää asioita näkyy sisältävän oikeuden esiintyä yksinkertaisempana kuin onkaan. Nimittäin onhan seuraava kohta ihan toista: 

"Aivomme hakevat oikeudenmukaisuutta. Siksi haluamme tasata ihmisten ominaisuudet. Pidämme kauniita tyhminä ja menestyneitä pahoina. Haluamme nähdä yritysjohtajat ja miespoliitikot seksuaalisina ahdistelijoina, vaikka itse asiassa alempien sosiaaliluokkien miehet raiskaavat paljon enemmän. Sori vaan. Paheiden summa ei ole vakio. Maailma ei ole sellainen, minkälaisena sen haluamme sen nähdä. Se on sellainen kuin se on."

Totta, tällaisten havaintojen vuoksi kolumni ansaitsi oman kirjoituksensa. Sillä Enbuske kykenee hahmottamaan myös asioita joihin toivoisi laajemminkin tartuttavan. Hänen turhautumisensa on sikäli ymmärrettävää, mutta sen kohdistaminen lähinnä kielivähemmistön edustajan ja omiin suosikkeihin lukeutuvan poliitikon puolustuspuheeksi, sortumalla mitä ilmeisimpään ja monia sisäisesti miellyttävimpään tulkintaan, on nimenomaan tyylivirhe.

Vapaavuoren kirjasta teen oman arvostelunsa kun saan sen luettavaksi, joten en lähde arvailemaan mitä hän mahdollisesti tarkoitti. Tavan mukaan se ilmeisesti on lähetetty lehdistökappaleena toimituksiin, joskaan sen lukemiseen vetoaminen ei olekaan tässä tapauksessa pätevä peruste jolla ainakaan Enbuske tai hänen riemusta hihkuvat kollegansa voisivat sanoa tietävänsä paremmin.

Uutisoinnista kokoomusta koskien hieman häiritsee tulkintojen selkeä tarkoitushakuisuus ja yleisön silmissä kiilan lyöminen puolueen vaikuttajien välille. Tyypillisesti se on sitä kaikkien vaalien alla rakenneltua, huomiohakuista kuvastoa jolla media elää ja jonka rakentamiseen suurin osa sen sisällöistä tähtää. Tiedoistaan vakuuttunut, hieman vainoharhaisessa tilassa oleva "omilla aivoillaan ajatteleva" yleisö toki vakuuttaa kuinka media ja poliitikot yrittävät sumuttaa heitä puolitotuuksilla, kunnes sattuukin niin että puolitotuus palvelee omia ennakkoluuloja. 

Puolueiden puheenjohtajista käydään tulevana kesänä aiempaa tiiviimpää veikkailua, sillä kokoomuksen lisäksi SDP:n on arvioitu olevan tyytymätön nykyiseen johtajaansa, jonka asemaa vain viimeisimmät kannatusmittaukset ovat kuin onnenkantamoisina vahvistaneet. Vasemmistoliitossa puheenjohtajakisa on ollut käynnissä siitä lähtien kun Paavo Arhinmäki ilmoitti väistyvänsä viime eduskuntavaalien jälkeen. Kataisen tapaan hänkin vetäytyi kymmenen vuoden puoluejohtajuuden ja ohessa hankitun ministerikokemuksen päätteeksi, olkoonkin että sitä kokemusta kertyi Kataiselle Arhinmäkeen verrattuna seitsemän vuotta, neljä valtionvarain- ja kolme pääministerinä. Arhinmäki oli kolmen vuoden ajan kulttuuriministeri, mutta hänen sijoittumisestaan poliittisen uran hiipuessa alta ei vielä ole tietoa. Arhinmäen henkilökohtainen äänimäärä putosi viime vaaleissa 10 000 henkilön verran ja puolue koki jälleen pienen notkahduksen kohti yksinumeroisia edustajapaikkoja.   

Kaupalliselle medialle sekä yleisradiolle tilanne on kuitenkin nykyään mitä herkullisin. Poliitikkojen mätkiminen, vielä tälläkin hallituksella, on viimein mahdollista vailla pelkoa mainostulojen menettämisestä. Pikemminkin hallituksen kompuroinnit päätyessään helposti kahvipöytiin kautta maan, lisäävät varmasti ainakin verkkopuolella lukijoiden määrää. Tämä taas nostaa mainospaikan arvoa, mikä taas oletusarvoisesti maksaa itsensä kuitenkin takaisin, mieluiten silti moninkertaisesti. Tosin Yleisradion saadessa tästä ketjusta lisää verotuloja, se voi laajentaa ohjelmistoaan koskemaan yhä tiiviimmin juuri sitä kokoonpanoa, joiden vahingossa luomien olosuhteiden ansiosta tuottajien ja toimittajien räikeän poliittisiakin sisältöjä voidaan avoimesti välittää voimakkaiden tunne-elämysten ohessa, reaktioiden peittäessä varsinaisen ajatuksen edustaman vaillinaisen yhteiskunta- ja ihmiskäsityksen alleen. 

"Bisnesmies ei voi menestyä, jos hän on narsisti. Hänen on pakko olla olematta. Jos ei oteta huomioon Suomen kaltaista puolioligarkiaa, vaan oikeat markkinataloudet, niin menestyjähän on se, joka ottaa huomioon nimenomaan asiakkaan tarpeet. Oikea narsisti ei toisen tarpeita edes huomaisi."

Sellainen työkyvytön tapaus ei varmaankaan, mutta ihan näin oman ymmärrykseni puitteissa narsistinen persoonallisuushäiriö on voimakkaimmin lähisuhteissa heijastuva ongelma ja ulkoiset puitteet eivät kerro kenenkään häiriintyneisyydestä sitä tai tätä. Esimerkiksi eräs akateemisessa maailmassa eläkeikään vaikuttanut henkilö kertoi kerran kohdanneensa tyypin jota voisi sanoa aikalailla varmuudella narsistiksi. Hän oli ollut masentavaa seuraa, koska muut olivat hänelle selkeästi olemassa vain valonheittiminä hänen oletusarvoiselle erinomaisuudelleen. Hän piti kohtaamista sinänsä avartavana, mutta hyvin vastenmielisenä ja sikäli hämmentävänä, että kyseinen tyyppi oli kuitenkin yltänyt jo varsin näyttäviin ansioihin uransa mittaan. Sellainen tosin ei ole tietääkseni harvinaista henkilöllä joka jollain yleismääritelmällä voisi ehkä ollakin narsisti tai ainakin ilmentää sellaisia piirteitä keskivertoa enemmän.  

"Kuuntele, mitä ihminen kovimpaan ääneen haukkuu. Se paljastaa hänestä eniten."

Tällaiset pubiviisaudet voisi jättää pois kolumneista. Se miten ja mistä syistä joku jotain haukkuu paljastaa myös samalla mitä hän pitäisi kohtuullisena ja mikä kaikki hänestä tekee arvostelun oikeutetuksi. Harmillisen usein se paljastuu heikoiksi tiedoiksi siitä mitä eri päätökset merkitsevät ja mihin niillä pyritään. Aiempan tulikin jo hieman sivuttua kuinka kansantaloudellisesti merkittävää on levittää puolitotuuksia sekä kutsua asiantuntijoiksi jopa suoranaisia poliittisia vastustajia. 

Loppukolumni onkin sitten tällaisia pörriäisiä: 

"Esimerkiksi yritysjohtajat paasaavat laiskuudesta. Siis muiden laiskuudesta. Vaikka ammattijohtajuus on täysin riskitöntä.

Ai on? Suurin osa niin sanotuista epäonnistumisistakin on ollut parasta mitä siinä tilanteessa on päätetty saatavan aikaiseksi. Tosin suuri yleisö ei näe tällaisia asioita, eikä halua niitä ymmärtää, koska on helpompi sanoa että vaikka joku Elop tai Ollila siellä teki jotain, mitä sitten esimerkiksi Nokian kokoinen konserni vain kiltisti hypnotisoituna seurasi. Valistusta janoava kolumnisti voi toki välttyä ristiriidalta lukijakuntansa kanssa olemalla niitä paljastamattakaan, tosin silloin menee pohja toisten älyllisen rehellisyyden arvostelulta. Varsinkin kun vielä käyttää esimerkkeinä epäreiluuteen ja osattomuuteen ruokkivia, herravihalla kuorrutettua raivoa lietsovia yksinkertaistuksia. Ammattijohtajuuden riskittömyydestä on jopa poliittisissa läänityksissä nähty melko poikkeuksellisia käänteitä, joten sen vuoksi rinnastus on jäljessä ajastaan tarkkaillessa edes niitä. Yksityisyritykset ovat tarvittaessa olleet hanakoita vaihtamaan toimitusjohtajiaan ja jopa hallituksiaan elleivät tulokset miellytä. Se on niiden ominaisuus josta koetaan niitä uutisia lukiessa omasta mielestä jotenkin tervettä vahingoniloa ja vakuuttuneisuus ko. henkilöiden tarpeettomuudesta yrityksen tarkoituksiin koetaan itsestään selvänä. Silti muutamienkaan henkilöiden irtisanominen työntekijäportaasta taas on aina vääryys joka pohjaa omistajan piittaamattomuuteen muusta kuin rahan haalimisesta itselleen. Työnantaja ei tietenkään voi kommentoida työsuhdetta ja varsinkaan irtisanomisen syitä julkisesti, joten koettu vääryys on aina yhden tarinan varassa.

"Vasemmistolaiset kulttuurintekijät taas paasaavat joka toisessa näytelmässään ja kirjassaan ahneudesta. Siis muiden ahneudesta. Se ei estä heitä vaatimasta julkisia resursseja, joiden saamiseksi jonkun toisen on tehtävä jotain epämiellyttävää. Kulttuurialalla romantisoidaan työläisiä. Työläinen kuitenkin tekee päivisin jotain, mitä joku jopa saattaa haluta.

Totta, joskin ehkä kuitenkin tarpeettoman ilkeää? Kulttuurintuottajiemme ahdingon syitä en tiedä, mutta ainakin se neljäkymmentä vuotta perässä laahaava radikalismi jota harvat eteeni osuneet teoksen niin sanotun nykytaiteen saralta edustavat, herättävät huomiota lähinnä tekijöidensä pelkuruuden johdosta kuin heidän rohkeudestaan vaikuttuen. Suomen henkinen ilmapiiri on ehkä kokemistani yhteisöistä kaikista otollisin sille turtuneelle toistolle jota vuosikymmenten ikuisuusaiheet niin taiteessa, politiikassa kuin kaikessa draamaan nojaavassa ilmaisussa on aistittavissa jo sen teknisen suorituksen pohjalta, taidepuheiden kirjoittelusta on kenties tästä syystä lähestulkoon luovuttu kokonaan. Heillä on valtava halu päätyä julkisiksi resursseiksi, mutta sisäänpäinkääntynyt taidemaailma luo teoksia toisilleen ja toivoo salaa kuin sattumalta edes kerran tavoittavan yleisönsä ja todistaakseen oikeutuksensa. Valitettavasti perustellessaan olemassaoloaan yhä kiihtyvässä paniikissa lähinnä kotimaisen kulttuurielämän menneellä suuruudella, se on kyvytön havaitsemaan missä määrin merkittäviin teoksiin lukeutuvia töitä on toteutettu puhtaasti tilauspohjalta.

"Narsismi ja ahneus on aina jossain muualla kuin itsesssä. Entisellä näyttelijätyön professorilla Vesa Vierikolla on tapana soitella kännissä nuorille, viihdeohjelmissa esiintyville lahjakkaille näyttelijöille ja pilkata heitä kaupallisuudesta. Vierikko ei näe mitään ristiriitaa siinä, että on viimeiset 30 vuotta spiikannut joka toisen televisiossa ja radiossa turhakkeita myyvän kaupallisen mainoksen.

Joku voisi nähdä tahatonta komiikkaa siinäkin, että Enbuske markkinatalouteen luottavana liberaalina päätyi sitten tuomitsemaan lähinnä oppositiopuolueita kannattavan toimituskunnan kokoomuksen vastustajille rakentamaa kuvajaista, jonka jykevänä runkona toimivat heidän omat peliteoriansa ja koko luomuksen viimeistelee yhtä matalamielisille kutsuvana näyttäytyvä vahingoniloinen toiveajattelu. On kummallista ettei mielipidevaikuttajan roolissa mieluusti kommentoiva toimittaja tavoita näin ilmiselviä pyrkimyksiä havainnoidessaan tapahtumia.

Merkit tulevasta eivät ainakaan lupaa paljon parempaa. Enbuske on nimittäin alkanut viime aikoina yhä useammin siirtyä puhtaaksi sirkusnumeroksi ymmärtäessään ajattelunsa jäävän hänen mistään yrityksistään huolimatta valtavirran ulkopuolelle. Ei olisi ensimmäinen, vaikka hänen yhteiskuntanäkemyksiään luonnehtii perustelun olemassaolo, poiketen jopa muutamista tunnetuimmista poliitikoista. Mahdollisuudet tulla ajattelijana kanonisoiduksi Tuomiojan tapaan ovat olemassa, niin surullinen kuin se lopputulos olisikin.

Tuomiojaahan pidetään etenkin edeltävässä ikäpolvessa "älykkönä", joskaan kukaan koskaan viittaa mihinkään erityiseen, eikä ole osannut edes erikseen pyydettäessä kertoa yhtäkään esimerkkiä mitä erinomaisen älykästä hän on koskaan sanonut. 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (4 kommenttia)

Käyttäjän artoartovihavainen kuva
Arto Vihavainen

Ilman narsistisia ominaisuuksia tuskin kukaan politiikassa pärjää. Sama asia koskee tietenkin myös median edustajia ja julkisuuden hahmoja, kuten Enbuskea.

Joidenkin kohdalla narsismi näyttäytyy ainakin sillä tavalla että "naristi" alkaa käyttäytymään niin että muut joko hurmaantuvat tai kiusaantuvat. Yleensä käy niin että toiset ovat hurmaantuneita ja toiset taas ovat kiusaantuneita.

Narsistin menestyminen elämässä riippuu siitä montako hän hurmasi ja montaako ärsytti, mutta myös siitä, kenet hän hurmasi ja ketä ärsytti. Menestyminen tai putoaminen voi olla joskus kiinni yhdestä ainoasta ihmisestä enemmän kuin yleisestä mielipiteestä.

Minut Enbuske aluksi kieltämättä hurmasi terävillä ajatuksillaan ja näkökulmillaan. Nykyään Enbuske etupäässä ärsyttää minua, vaikka on hänellä edelleen teräviäkin oivalluksia. Minusta Enbuske on tulossa päivä päivältä yhä narsistisemmaksi.

Vapaavuori on vähän samanlainen tapaus kuin Enbuske, mutta paljon lievempi tapaus. Hän on myös nykyisin paljon vähemmän mediassa.

En kuitenkaan pidä Vapaavuoren narsismia niin hälyttävänä tai vakavana asiana, etten esimerkiksi vaihtaisi Stubia Vapaavuoreen koska tahansa. Minusta niin pitäisikin tehdä, mahdollisimman pikaisesti.

On siellä politiikan ja median parrasvaloissa kyllä sellaisiakin joiden narsismi ei näy millään tavalla, ei ainakaan minulle.

Käyttäjän ilikka kuva
Ilkka Partanen

Kylläpäs sitä narsismia nyt ihan jokaisesta julkisuuden henkilöstä taas löytyykin. Äkkiseltään ei uskoisi että sitä arvellaan olevan muutamalla prosentilla väestöstä ja sekin on lähinnä valistunut arvaus. Tosin tiedetään että todetut tapaukset ovat useimmiten olosuhteista joissa on ilmeisesti lähipiirissä ollut samankaltaisia henkilöitä, joiden myötä niin voimakas hylkäämisen kokemus että se valtaa koko persoonallisuuden voi edes tulla mahdolliseksi. Ainakin näin olen ymmärtänyt.

En muista lähdettä enää, mutta jossain tätäkin on tutkittu ja selvisi että monet narsisteiksi jollain tapaa oikeasti luettavista ovat koulupudokkaita, toisinaan ilmeisestäkin lahjakkuudestaan huolimatta syrjäytyneitä ja muulla tavoin repaleisissa olosuhteissa elämäänsä viettävää porukkaa. Kuitenkin media mielellään etsii häiriintyneitä yhteiskunnan yläportailta ja nimenomaan ulkoisilla määreillä, jota taas sen toisinaan viittaamissa artikkeleissa varoitetaan tekemästä.

Käyttäjän artoartovihavainen kuva
Arto Vihavainen

"Kylläpäs sitä narsismia nyt ihan jokaisesta julkisuuden henkilöstä taas löytyykin. "

Niin, tätä narsismia yleensä käsitellään niin kuin se olisi joku poikkeama ja sellaisena jotenkin hirveä asia ja nämä narsistit olisivat jotain petoja tai vampyyreita tai vastaavia. :)

Minusta tässä on kyse ihan vain yleisestä inhimillisestä ominaisuudesta, joka joillakin esiintyy voimakkaampana kuin toisilla, joillakin jopa niin voimakkaana että siitä on muille ihmisille haittaa, siis muutakin haittaa kuin ärsytystä. Tällainen "paha" narsisti ei ehkä enää narsismissaan huomaa muiden ihmisten tarpeita, tai ei anna niille mitään arvoa.

Kyllä näitä pahojakin narsismitapauksia tietenkin on, mutta läheskään aina se ei näy päällepäin, kuten näillä tunnetuilla narsistipolitikoilla tai muilla julkkiksilla.

Näiden "piilonarsistien" olemassaolo on tietenkin sekä kiusallista että vaarallista, koska tällainen "piilonarsisti" voi osua kenen tahansa kohdalle, eikä sitä osaa edes varoa mitenkään.

Käyttäjän ilikka kuva
Ilkka Partanen

Ilmankos löytyy kun sen määrittelee käsittämään kaikki käyttäytymismallit ja pohjimmaiseksi motiiviksi kaikelle toiminnalle.

Toimituksen poiminnat