Ilikka ottaa kantaa Evoluutiota revoluution sijaan.

Mitä mieltä Tynkkysestä, Soinista ja perussuomalaisista? Tule ja keskustele :)

Tynkkynen on otsikoissa.

EU-kansanäänestyksen järjestämisestä.

Soini kommentoi Tynkkystä.

Otsikot tuli. 

Soini on perussuomalaisten puolueen puheenjohtaja.

Tynkkynen on Perussuomalaisten nuorten puheenjohtaja. 

Siinä virta missä kala. 

Soinin, Tynkkysen ja Eu-kansanäänestyksen kolmiyhteys sai ongelmallisen himmentäjän oppositiosta, kun Antti Lindtman totesi linjaeron horjuttavan hallitusta. En sitten oikeasti tiedä horjuttaako, mutta se on Antin duuni aina sanoa jotain tuollaista. Sitten toiset marssivat taas niitten puhujakorokkeiden ääreen, joissa on ne leijonaliput ja kertovat naamat näkkärillä, että phyh, ei varmana ole mitään ongelmia. Nyt Suomi kuntoon! 

Minusta on todella mielenkiintoista että uutisoinnin pohjalta ja opposition toiminnan luonteesta voisi päätellä, ettei tässä missään ongelmissa oltaisi. Opposition ja hallituksen kannattaisi sopia laajapohjaisesta ja asetelmat halkaisevasta yhteistyöstä. Se olisi ainakin uutta. Jos yhteiskunnassa on kovin erilaisia tavoitteita, niin jokainen puolue esittelee aina itsensä niillä isoilla teemoilla, kuten yksilön mahdollisuudet kehittää näköisensä elämä, jne. Näistä kaikki ovat samaa mieltä.

Sitten kuitenkin ollaan jotenkin eri mieltä? Halutaan tässä tilanteessa kaataa hallitus, ihan vaan että päästäisiin itse valtaan? 

Tarvittaisiin todella yhdistävää toimintaa, mietittäisiin että mistä kaikesta olemme samaa mieltä, millaiset menettelyt ovat sellaisia joita kaikki pitävät kannatettavina. Kokeiltaisiin edes, kun vain tajuttaisiin tilanteen vakavuus...

Saati että yhteinen suunta antaisi työrauhan ja varmaan edistäisikin asioita paljon, jos saataisiin 200 kansanedustajaa keskeisimpien juttujen taakse.

Mikä tahansa hallitus nimittäin voi tehdä enemmistöpäätöksinä mitä haluaa toki, mutta eräs Suomen ongelma saada tänne ketään sijoittamaan mihinkään johtuu juuri siitä, että pelisäännöt voivat koko maassa ja kokonaisilla toimialoilla muuttua neljän vuoden sykleillä. Asetelmaa luotaantyöntävämmäksi tekee vielä se, että päätökset ovat usein selkeän ideologisia ja toisinaan jopa asenteellisia.

 

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

2Suosittele

2 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (10 kommenttia)

Juhani Nurminen

Täysin totta. Yksi ongelma Suomessa on nimenomaan se, että päätösten (lainsäädännön) pysyvyyteen ei voi luottaa. Tänään näin ja huomenna noin.

Lisäksi puoluekuri johtaa siihen, että enemmistön kanta ei aina tule päätökseksi vaan "eliitti jyrää", ja se on mahdollista koska Suomessa kansa ei yleensä jyrähdä.

Käyttäjän artoartovihavainen kuva
Arto Vihavainen

"Lisäksi puoluekuri johtaa siihen, että enemmistön kanta ei aina tule päätökseksi vaan "eliitti jyrää", ja se on mahdollista koska Suomessa kansa ei yleensä jyrähdä."

Niin, täällä Suomessa ei jyrähdellä, mutta jytkytellään sitäkin voimakkaammin.

Usein vain tuollaiset jytkyt perustuvat valheellisiin vaalikamppanjoihin, kuten Englannin brexit- vaalit. Kansa sitten ihmettelee kun jyrähdysten ja jytkyjen jälkeen mikään ei muutukaan luvatulla tavalla.

Mikään ei muutu, koska jytkyt ja jyrähdykset on tehty kansalle jaetun väärän informaation pohjalla, eikä lupauksia joko voida toteuttaa, tai ne lupaukset johtaisivat jonkinlaiseen katastrofiin, kuten Englannissa brexit- äänestyksen tulos, jos se joskus toteutuu.

Veikkaanpa ettei brexitin mitkään vaalilupaukset koskaan toteudu, osa niistä peruutettiin heti kun vaali oli ratkennut. Englannin ystävä, sielunkumppani ja isoveli on antanut lausuntoja sellaisin äänenpainoin että brexit olisi sen mielestä hyvä unohtaa. Itsenäisenä kansakuntana Englanti toki tekee omat päätöksensä.

Englannissa on päätettävä tehdäänkö siellä päätöksiä kansan tahdon mukaisesti, vai kansan edun mukaisesti ja nyt kansan tahto ja kansan etu ovat siellä toistensa kanssa ristiriidassa.

Käyttäjän Pekka Toivonen kuva
Pekka Toivonen

Suomen etu on aina ollut pysytellä suurvaltojen eturistiriitojen ulkopuolla.

Suomen etu on myös pysytellä mahdollisimman kaukana suurvaltojen sisäisistä asioista.

Miten Suomen olisi käynytkään, jos Kekkosen aikana Suomi olisi aktiivisesti puuttunut Neuvostoliiton sisäisiin asioihin. Nykyisten tietojen perusteella Neuvostoliitossa kansan tahto ja kansan etu kun olivat pysyvässä ristiriidassa keskenään.

Käyttäjän sirpaabdallah kuva
Sirpa Abdallah

Ilkka, ei ole yksin oppositiosta Lindtman ollut medioiden kirjoituksissa kurnuttamassa ulkoministeri Soinia ja Perussuomalaisia. Miksihän Suomessa ei saa puhua puolueissakaan omia mielipiteitä asioista kuin asioista? Kun PS Nuoret puheenjohtajansa Tynkkysen "ansiosta" panee toimeen kansalaisaloitteen EU-jäsenyydestä, niin jopa hallituspuolueista on otettu jokseenkin tuohtuneina kantaa tuohon asiaan. Miksi näin on? Kokoomuksesta Ben Z. ja ministeri Orpo ovat olleet sitä mieltä että liikutaan rajoilla ja keskustan puheenjohtaja pääministeri Sipilä on puolestaan myös moittinut Soinia sanomisistaan. Miksi ainakin kaikki edellä mainitut eivät voi tunnustaa sitä tosi asiaa että PS Nuoret on erillinen järjestö, jota ei Soinikaan voi asettaa mielipiteiden esittämisestä pannaan?

Herää ajatus että tässä maailmantilanteessa ei saisi enää puhua missään tapauksessa varsinkaan EU jäsenyydestä eroamisesta. Onhan hallitusohjelmaan selvästi kirjattu EU:sta oma kirjaus, jossa nimenomaan on painotettu hyviä suhteita EU:hun, mutta ettei liittovaltion suuntaan laajentamista hyväksytä. Soini on tätä painottanut ja jopa sanonut, ettei tällä hallituskaudella hallitus esitä em. kansalaisaloitteen käsittelyä.

Itse en laisinkaan ymmärrä tätä, että jopa hallituspuolueista ryhdytään "pelleilemään" politisoimaan tällä tavalla. Haluavatko kokoomus ja keskustakin hajottaa hallituksen? Mikä mättää meidän yhteiskunnassa? Onko EU ihmisten suiden tukkimisen vaatija? Näinkö tämä medioiden kirjoitus on tulkittava vai paisuttavatko mediat tarkoituksella asioita saadakseen aikaan eripuraa?

Käyttäjän artoartovihavainen kuva
Arto Vihavainen

"Miksihän Suomessa ei saa puhua puolueissakaan omia mielipiteitä asioista kuin asioista?"

Näköjään oppositiossakaan ei enää saisi sanoa vapaasti mitä itse ajattelee. Opposition suu halutaan tukkia.

Hallitus näyttää tosiaan olevan hajoamassa. No, sehän tiedettiin jo alunpitäen ettei hallituskumppaneiden ajattelu sovi yhteen.
--------------

Ehkä persujen ryppyilyt on harkittuja. Ehkä persut haluavatkin ulos hallitusvastuusta. Sitten kun persut on oppositiossa ei opposition sananvapauteen kyllä saa puuttua, vaan siitä nostetaan valtava äläkkä jos joku arvostelee sitä mitä persut oppositiopuolue sanovat.
-------------

Mitä tapahtuu jos perussuomalaiset haluaa lähteä hallituksesta ja lähtevät?

Todennäköisesti SDP kutsuttaisiin avuksi, pelastamaan maa hädästä jälleen kerran, eikä SDP tietenkään voisi kieltäytyä. se kun on vastuullinen puolue, joka ajattelee maan parasta, eikä mikään populistipuolue, jonka tarvitseekin toki ajatella pelkästään omia kannatuslukujaan.

Käyttäjän vilenin kuva
Aimo Remes

Sirpa, miksihän todellakaan ei saa kertoa omia mielipiteitään ettei joutuisi erotetutksi puolueesta mustamaalauksenvuksi, kun vaatii puolueensääntöjen noudattamista.

Käyttäjän mukitalo kuva
Veikko Mäkitalo

Kaksi veijaria, lehmänläjä sittisontiaisille, varma osuma ja upposi. Lindman ja seurakunta ei edes ymmärrä olevansa läjän ytimessä... without paddle.

Käyttäjän Luntatupaan kuva
Pertti Väänänen

Asialinja ja pelinpolitiikka ovat keskenään ikuisessa ristiriidassa!

Käyttäjän SepSaa kuva
Seppo Saari

"Saati että yhteinen suunta antaisi työrauhan ja varmaan edistäisikin asioita paljon, jos saataisiin 200 kansanedustajaa keskeisimpien juttujen taakse."
---
Suvaitsevaisuutta ja yhteisyyttä lisäisi se, että edes joskus haettaisiin vakavasti esille niitä keskeisiä asioita, joista voimme olla aidosti yhtä mieltä. Nythän kaivamme jopa tyhjiä rivienvälejä, jotta löytäisimme sopivan aiheen erimielisyyksien avaamiselle. Pätee myös unioniin.

Sekin on toki vapauteen kuuluvaa, mutta silloin on syytä tyytyä hieman pienempään työrauhaan. Jos taas ylivoimainen enemmistö ihmisistä rakastaa sydämillään ja aivoillaan hallintoa, joka perustuu korruptioon, pakkoon, uhkaan tai leväperäisyyteen, silloin se näyttäisi olevan ikävä kohtalomme - toistaiseksi. Sekin pätee unioniin.

Mutta silloinkin on oltava mahdollisuus päästä sellaisesta ulos eurooppalaisten arvojen perusteella. Vinoksi rakennettu talo pitäisi korjata tai purkaa ja rakentaa uudelleen, jos se alkaa olla vaaraksi asukkailleen ja ympäristölleen.

Jos As Oy:n hallitus tästä ei piittaa, se aiheuttaa vain sen, että osa huoneistoista jää ajan oloon tyhjilleen.
Kuten blogisti kirjoituksensa päättää kirjoituksensa:
"Asetelmaa luotaantyöntävämmäksi tekee vielä se, että päätökset ovat usein selkeän ideologisia ja toisinaan jopa asenteellisia." - Euroopan unionilla ei tällaiseen ole varaa.

Käyttäjän procedescio kuva
Jouni Kari

Saksassa ollaan sitä mieltä, että on kivaa olla kiva. True Germans are here...

Muuten olen sitä mieltä, että on fiksumpaa suunnata huomionsa niihin asioihin, joita kannattaa.

Toimituksen poiminnat