*

Ilikka ottaa kantaa Evoluutiota revoluution sijaan.

Kaikki pelottaa

Tänään minua taas pelotti hieman. Tajusin että kohtalon hetken ovat päivää lähempänä. Ylimääräinen puoluekokous. Ihan vain minun vuokseni. Se tässä pahinta onkin. 

Tai ei sentään. Pahinta on, että ay-liikettä epäreilusti syytetään pienituloisille rakennuttamiensa asuntojen vuokrankorotuksista ja muusta suhmuroinnista. Nehän ovat työläisten ja pieneltä, hyvin hyvin pieneltä osin, porvarien rahoja mitä tukiin annetaan. Kun ne tulevat pienituloisen kautta työväenliikkeelle, niin mikä rikos siinä muka on? Samoin kuin auttaa niillä rahoilla esim. minunlaisiani työväenliikkeen edustajia pääsemään eduskuntaan. Kuvaavaa tosin, lähinnä puolueen silloiselle tilalle, oli valintani ministeriksi heti alkuunsa.

Keksin eläkeläisten kalastusmaksut täkykseni, joilla ajattelin junttaavani tulevan vaalivoiton. 

Demarit

+

Eläkeläiset

+

Kalastus

=Profit 

Vai en ole ajassa kiinni. On vain ajan kysymys kun lanseeraan oman emontikoonin. Sen pitää näyttää peukkua. Pitää olla syytä. 

Onko? 

Sit' pohdin syömmeessäin ma vain, sit' pohdin aatoksena ainoonain'...

Sisältövaroitus: 

En oikeasti tiedä ajatteleeko SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne ihan täsmälleen kuten yllä kerrotaan, mutta uskon keskustelun juuri näistä rajoista sekä mahdollisista ylityksistä tuovan selkeyttä hänen muutoin niin varjomaiseen henkilökuvaansa. Blogiteksti on sarjaa Viikko Antti Rinteenä ja lue myös edeltävä kirjoitus

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

Toimituksen poiminnat