Miksi Sininen Tulevaisuus

Eipä uutta politiikassa, että on oltava kykyä nousta periaatteidensa yläpuolelle, muttei sitä pidetä kovin terveellisenä tehdä ammattilaistenkaan useammin kuin mitä ajoitus vaatii. Tämä tarkoittaa taustalle niinkin suuria maaleja, että katsoo aiheelliseksi luopua jostain laajasti omien jakamasta, saavuttaakseen jonkin vielä keskeisemmän notkahduksen sellaisessa, jolla olisi vaikka kuinka loppuun asti vietynä aatteellisesti katsoen kaikkia muita syvempi merkitys. Puolueen arvothan ovat yksi pallo, jossa useimmilla lienee jotain yksilönvapauden, ihmisarvon ja itsensä toteuttamisen oikeutuksen muita kuitenkaan loukkaamatta sekä yrittäjyydestä tinkimättä, kuitenkin heikommista huolta pitäen-tyyppistä neutraalia perusettiä.

Vaikka vapautemme ovatkin maailman mitassa aikamoinen erikoisuus, on tuosta eksotiikasta syytä pitää kiinni hieman hanakammin kuin tänä päivänä haluaisimme kenties tehdäkään. Oleellista on ymmärtää kuinka asiat ovat rakentuneet ja millaiset virtaukset mitäkin rattaita pyörittävät. Soinin tapaus jäi häiritsemään, sillä en olisi koskaan odottanut häneltä paitsi loikkausta, saati ketkuilua ministerisalkkujen kanssa.

Teinkin jo aiemmin Vapaavuoron puolelle sangen varmaotteisen kirjoituksen, jossa totesin että turhaan vaan mammarit taas häsää, kyllä on Soini ja persut mainettaan parempia, eikä Halla-aho tee kuin mainoskampanjaa uudelle puheenjohtajalle omalla muka-ehdokkuudellaan…

…AND THEN I WAS LIKE

WTF?!!!!!

…paitsi että sitten lähtikin ehdolle ja voitti, oli myös tehnyt hiljaista perustyötä voittonsa eteen jo pitkään, mistä taas Soini kavereineen pillastui niin että lähti ihan kaikki lelut laatikolta kerrasta! Niinpä ministeriaudit käynnistyivätkin heti tuloksen alkaessa olla selvä ja keulat taittuivat takapihojen hämärissä loikkarin lavealle tielle. Etäisyyttä lähtöpisteeseen tuli samantien vauhdilla joka puistattaisi pappatunastaan kuulua politiikan superjulkkis Eino Poutiaista, mutta tällä kertaa eteenpäin kiidättävät syyt ovat enempi sitä tilpehööriosastoa, kuten ministerinnahkaistuinta ja muuta hienosti kiiltävää, mistä on kuitenkin vähemmän iloa kuin olisi ikinä kuvitellutkaan.

Tosin arvoituksena oli minulle näihin hetkiin asti, että minkä vuoksi oli olisi ollut tarpeellista menetellä kuten tapahtui ja minkä vuoksi perussuomalaisten jäljelle jääneen osan ajatellaan toiveikkaasti viimeistään kuolevan hapen puutteeseen siinä poliittisessa umpiossa mihin heidänlaisiaan nyt on muotia rusikoida, koska valtaan päästeessään kansallismieliset ja euroskeptiset ryhmät…eivät rusikoisi edes meitä, vaan vissiin joitain muita ja se taas haittaa meitä ja vaikka onkin yleisesti sovittu ettei enää rusikoitaisi ketään, poliittisesti, uskonnollisesti, seksuaalisesti tai muutenkaan yhtään mistään syystä, saa rusikoijiksi pyrkimisestä epäiltyjä kuitenkin hieman kurmottaa.

Näemmä.

Mikä Sinisen tulevaisuuden (os. Uusi Vaihtoehto) sitten ajoi pois perussuomalaisista Halla-ahon voiton jälkeen? Mitä löytyy siitä taustasta että puheenjohtajakisaan edes pääsee henkilö, jonka täysin mahdollinen voitto johtaisi hallituskriisiin, aatteellisen maanjäristyksen halkoessa synkkiä repeämiä kaikialle, huipentuman noustessa pyörremyrskyksi yltyvään ristivetoon edellisen ja nykyisen puheenjohtajan kannattajien välillä, mikä sitten täällä ankarassa todellisuudessa (ja nyt tuollaiset jonninjoutavat runokuvat unohtaen!) johti karmaisevasti eduskuntaryhmän hajoamiseen ja uuden puoluehankkeen rekisteröitymiseen yhdistyksenä sekä keräyskampanjaan 5000 allekirjoitetun ja oikeusministeriön hyväksymän kannattajakortin keräämisen varsinaista puolueeksi rekisteröitymistä varten.

Että kylläpä nyt raikaa.

"Fassisteille olen pioneeri ja pioneereille olen fassisti…"

Perussuomalaiset on ollut kiikkerässä jakolinjan tilassa viimeistään Halla-ahon noustua valtakunnan ykköspoliitikoksi maahanmuutto- ja monikulttuurisuuskeskustelun virallisesti erimielisenä osallistujana. Muiden pitäytyessä lähinnä maltillisessa ympäripyöreydessä kaiken paitsi Halla-ahon luokittelun suhteen (henkilönä, poliitikkona ja millä häntä nyt kulloinkin halutaan mitätöidä), onkin toinen osapuoli valmistautunut, rauhallinen, asialloleinen sekä selkeän vailla ainakaan sellaisia pitkän linjan tavoitteita joita häneen matkan varrella rinnastetut historian kansallismieliset vaikuttajat, mm. Adolf Hiltler, Joseph Mengele ja Benito Mussolini pitivät arvossa arvaamattomassa…ja aika arvaamattomia olivatkin, juuri sen oman arvonsa suhteen!

Vakavasti ottaen, egoistinen asemalla pullistelu sekä pakottava halu päästä sanomaan viimeinen sana vaikka Maailmansodalla tuntuu kytevän lähinnä Halla-ahon vastustajien mielissä, sillä harvemmin pääsee todistamaan niin totaalista, saati pahantahtoista henkilöön menemistä, kuin jo pelkkä Yleisradio on näyttänyt moneen kertaan niin uutis- kuin ajankohtaistoimituksensa parhain voimin. Jäitä tuli väärää totuutta levittäville kuin Reporadion kultavuosina konsanaan! Nyt vaan sen aikainen yksi totuus oli vaihtunut enempi aikansa ilmiöitä vastaavaksi, mutta ehdottomuudessaan se ei näytä jäävän lainkaan toiseksi muille nk. yhden ajatuksen, yhden vihollisen ja yhden ratkaisun malleista. Tätä keskeistä yhtäläisyyttä ei usein huomaakaan, että aina suursuomalaisuuden ja kommunismin, erilaisten harvainvaltaan, selkeästi feodalismille rakentuvien oppien lopputulema on sama siitä riippumatta, onko jompi kumpi täydellisenä voimassa (kuten ei ole vielä koskaan tapahtunut) tai kumpaa puolta kannattaessa uskoo hyvän lopulta seuraavan.

Useimpien aatteiden sosiaalisten juurten näivettäessä todellisuudeksi asti yltäneet luomuksensa vaivihkaa ja sisältäpäin, se tapahtuu sellaisella vääjäämättömyydellä, että sosialismi, kansallisosialismi tai edes niissä molemmissa maksiimina tarjoiltu kommunismi, ei siltikään suoranaisesti koskaan luvannut vapaana kumpuavan elämän täyteistä tulevaisuutta, vaan halusi jopa väkivaltaa käyttäen korjata yhden vääryytenä pitämänsä toisella ja tarvittaessa hyväksyy kostossaan suoralinjaisesti yksien veren hyvittämisen ihan toisten verellä, minkä lisäksi jatkossa kaikki rauhanhäiritsijät joko vaiennettaisiin, karkotettaisiin maasta, tapettaisiin tai pakkotyön ohessa uurastaisivat itsensä kuka missäkin tahdissa hengiltä, tehden samalla arvokkaan viimeisen palveluksen sille huomiselle joka tuota pikaa koittaisi.

Henkiin jääneellä järjestelmän vihollisella on kaikissa kostolle rakentuvissa valtiomalleissa kiduttajan mielikuvituksella laadittu mahdollisuus pitkittää elämäänsä ja vielä viimeisenä tekonaan työskennellä juuri sen eteen mitä yritti estää kasvamasta enää mihinkään. Vankileiriltähän voi teoriassa vielä karata, diktaattori syöstä vuosien myötä vallasta tai muuta yllättävää, mutta vaihtoehtona välitön kuolema taas jättää avoimeksi lähinnä teologisen puolen jatkomahdollisuuksia.

Niin, halusin siis todeta etten ole vakuuttunut sen enempää Halla-ahon natsiudesta kuin hänen ajatustensa oletetun fasistisesta pohjavireestä, sillä tyypillisesti kummallisia lausuntoja esittäneellä on ollut turvanaan sellainenkin arvokkuus, että hänellä on aito mahdollisuus vielä muotoilla asiansa toiseen kertaan.

Halla-aho tai ei, nykyään on enemmänkin muotia odottaa vahingoniloisena tv-studiossa että joku josta ei vaan tykkää, sanoisi jotain, josta voisi luulla hänen ajattelevan jollain sellaisella tavalla, etteihän nyt sillä tavalla pitäisi kenenkään mistään ajatella. Niinpä Halla-ahon ilmaantuminen puheenjohtajistoonkaan olisi ns. julkisuuden hallinnan kannalta kuin jahtaisi albatrossia saippuakuplilla eli hauskaa tietysti niille jotka ovat alusta asti mukana, muttei pitkälläkään tarkkailulla kovin seurauksellista toimintaa, minkä lisäksi edellytykset saada ns. jotain järkevää aikaan ovat jo alussa melko heikot.

Jonnet ei välttis muista, mutta onneksi on intternets ja vuonna 2000 tuli ensimmäinen visio, tässä MTV3:n haastattelussa Timo Soini piirtää kuvan uudenlaisesta oikeistopuolueesta joka asemoituisi keskustan ja kokoomuksen välille, alueellisesti ja aatteellisesti siis jälleen sinne, missä tarve SMP:n kaltaiselle puolueelle jo aikoinaan uinui, kunnes viimein tuli se SMP ja Poutiaisen mopo ikkunan taakse herättämään. Tarina kasvusta kerralla 18 kansanedustajan kokoiseksi sekä mainitun Poutiaisen täsmällisesti osunut ja "lupiaskin kanteen" tehty vaali-illan ennuste olivat tuolloin varsin pienelle, mutta uskolliselle ydinkannattajien joukolle varmastkini kuin lunastus nujerretun kansan äänettömälle huudolle, jonka luja usko asiansa oikeutukseen, kunnioittava ja rikkoutumaton yhteishenki ja sekä toive muutoksesta vähäosaisimpien olosuhteissa toivat sille viimein ainakin konkreettisen mahdollisuuden vaikuttaa historian kulkuun. Että eipä siellä taivaita tavoiteltu kuin silleen vähän toisessa mielessä, uskonnollisuus oli kyllä ihan toisessa roolissa vielä silloinkin monen elämässä ja alkuunhan siinä oli nimenomaan kyse lähinnä kansanliikkeestä jota otti pannuun vaihtoehdottomuus pikkuhiljaa vähän kaikessa, yksien sanellessa säännöt, jotka tosin eivät koskaan edellytä uhrauksia heiltä – pikemminkin niin, että toisten tekemät uhraukset ovat heidän valtansa ja vaurautensa jatkuvuuden välttämätön edellytys.

SMP on siitä outo tapaus, että se muistuttaa näin jälkitarkastelussa nykyisten perussuomalaisten kehitystä, hieman muutettavia muuttaen. Siis juuri noin päin se on mietittävä, muuten sitä äkkiä unohtuukin että tiesi lopputuloksen tällä kertaa ja jokin yhtäläisyys ei vielä sinänsä tarkoita yhtään mitään. Merkittävin muutettava taitaa olla se, että Soini on Vistbackan kanssa hyvin samanlaisessa säätiössä, jossa SMP koki konkurssinsa sinetöivät iskut, mutta toimiikin tällä kertaa loikkarina. Erikoista sekin, että ainakin sen wikipedian jutun mukaan Vennamo syytti juuri Vistbackaa puolueensa taloudellisesta tuhoamisesta. Soini oli uskollinen Vennamon aatteelle (ja on ilmoittamansa mukaan aina ollutkin, vieläpä koko uransa, siis edelleen) eikä lähtenyt puolueen mentyä konkurssiin seikkailemaan muualle, edes työpaikan kadotessa alta ja uuden antaessa odottaa vielä itseään.

Ollessaan pitkäaikaistyöttömänä Soini oli vielä sen verran jämäkkä, ettei lähtenyt demareiden kelkkaan näiden houkutellessa peräti palkoilla hommiin. Maisterisjätkä-teoksessaan hän kuitenkin tunnustaa moisesta ystävällisyydestä sydämeensä jääneen "pienen punaisen viirun". Nälkä kasvoi syödessä, mutta yhden lipun alle saa lopulta vain tietyn verran, kunnes jonkinlainen jako väistämättä tapahtuu. Suomessa tämä lakipiste on asettunut toistaiseksi sinne +/- 25 % kannatuksen tasolle, sen yli ainakaan ei olla ihan hetkeen millään suhdannevaihtelullakaan ylletty ja prosentit pysyy, lama tai ei.

"Tiettyä järkeä"

Soini on halunnut omaa oikeistopuoluetta siis aina SMP:n hajoamisen jälkeisistä vuosista lähtien. Halla-aho on tuonut Soinin (vaikka kuinka!) alunperin luomalle puolueelle linjansa myötä enemmistöksi asti täysin uutta kannattajakuntaa, jonka valintojen myötä puolueen johto, poliittinen painotus ja lopulta koko profiili menikin himppasen uusiksi. Sampo Terho on entinen kokoomusnuori, joka sai aikoinaan perussuomalaisissa nuhteita julkaistessaan liian kokoomuslaisen talousohjelman (en löytänyt juttua).

Varmastikin Halla-ahon voitto oli puolueen sisällä aavistettavissa, Terho on ainakin tietoinen maahanmuuttokriittisen äänestäjäkunnan painoarvosta niin Halla-aholle kuin perussuomalaisillekin. Paitsi että Terho on seurannut koko liikkeen kehitystä alusta lähtien ja sisäpuolelta,  hän oli myös ehdokas jota Halla-aho kehotti äänestämään eurovaaleissa 2009, Soinin kieltäydyttyä ottamaan häntä ehdokkaaksi. Huhu jäi elämään tuolloin Halla-ahon blogikirjoituksia koskevasta oikeudenkäynnistä, joskin Soini ilmoitti syyksi valmistautumisen ehdokkaaksi lähtemiseen omasta valitsijayhdistyksestä, jollainen olikin jo toiminnassa perussuomalaisten puolueen vasta nimetessä ehdokkaitaan. 

Koska politiikassa asiat ovat sitä miltä ne näyttävät, lienee turha sanoa mitään siitä, ettei Halla-aholla varsinaisesti ollut korttikeräyksen kanssa mitään tekemistä. Estää ei suoranaisesti voi. Sen sijaan voi ilmoittaa olevansa suostumatta ehdokkaaksi ja sitten olla suostumatta. Halla-aho ilmoitti olevansa lähtemättä ehdolle eurovaaleihin tuolloin ja kortit tiettävästi päätyivät antamaan jollekin lämpöä kesäisiin löylyihin. Hahmotin asian jotenkin niin, että keräyksen taustalla olevat hyvin toimeliaat henkilöt olivat ilmeisesti sitä mieltä, ettei Halla-aho pääse perussuomalaisten ehdokkaaksi, joten parempi perustaa oma valitsijayhdistys, josta Soini pillastui, jolloin Halla-aho ei päässyt ehdokkaaksi ja valitsijayhdistys olisi ollut tarpeen. Tuolloin monikin kampanjaan osallistunut vannoi vetäytyvänsä politiikasta ihan uskon loppumisen vuoksi, koska piti Halla-ahon ehdokkuutta eräänlaisena velvollisuutena. 

Perussuomalaisten enemmistö on kuitenkin uusien jäsenten myötä tarkkaan seulottua ja jos siellä on Halla-ahon puheenjohtajuutta kannattava enemmistö, se nähtävästi sai luvan kelvata puolueelle. Reilua, jos näin oli todella suunniteltu. 

Soini sai toteutettua unelmansa uudesta oikeistopuolueesta, jonka kasvua ihailla muualta kuin keskeltä valokeilaa. Varmaan menee vaihtelusta 20 vuoden jälkeen. 

Uusia vaiheita on turha vielä arvailla, katsotaanhan presidentinvaalit ensin ja sitten kenties jotain on liikkunut jossain. 

ilikka
Kokoomus Kuopio

Syksyllä 2006 liityin kokoomukseen ja keväällä 2023 erosin kokoomuksesta. Tässä blogissa olevat kirjoitukset ovat syntyneet noiden lähes kahden vuosikymmenen välillä.

Toivotan avartavia hetkiä tämän ajatusteni julkiseksi arkistoksi jääneen blogisivun parissa.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu