Ilikka ottaa kantaa Evoluutiota revoluution sijaan.

Niinq pienen ihmisen puolella

Empatiaa puuttuu kaikilta, kysymys on vain minkälaisten ihmisten suuntaan ja missä määrin.

Se, joka näkee toisen empaattisuuden ulkopuolella ihmiset heidän tilanteessaan ja kaiken sen mikä on heitä muovannut, on sitten se empaattisempi, jolta voimme kaikki esimerkkihenkilömme vajavaisuuksia ilmentävät ottaa oppia.
Ja näinhän se on, sillä tuossa asetelmassa henkilö ei asetu omine kiluineen toisen kukkulalle zoomailemaan mahdollisuuksien putkahtelevaa virtausta, vaan pohtii kuinka se jonka kukkulalla ollaan, todella kokee tilanteensa. 

Empatiasta vaan on tehty melko vaikea laji siinä laajuudessa kuin sitä näemmä lähes tuntemattomien suuntaan vaaditaan. Emmehän voi kuin arvailla millaiset pelot muitakin ihmisiä sitten voivat kahlita, osasipa ne ihan nimetä tai ei, samoin kuin jää vielä enemmän mielikuvituksen työstettäväksi se, millaisia toiveita täyttääkseen he mahdollisuuksiaan punnitsevat ja millaisia ponnisteluja he pitävät kohtuullisina suurimmankaan toiveensa eteen. Nämä kehittyvät myös ihmisessä kaiken aikaa, eikä yhteiskunta osapuolena ja ympäristönä tietenkään voi murtaa vanhaa kehityspsykologian totuutta by Albert Adler: "Kokemus tekee ihmisen". Korostettavaksi varmaankin jää vielä, että yhteiskunnan ollessa toinen osapuoli, kokemukset sen tuottamasta lisäarvosta ovat poliittisen järjestelmän luoneiden osalta jopa surkeita, kun arvioimme kokemuksia esim. työttömyyden koittaessa, opintojen keskeytyessä, muun huonontavan käänteen pyyhkäistessä ihmisen suunnitelmia uuteen uskoon. Tällä on tietysti vaikutusta siihen, kuinka moni kokee tilanteestaan nousun mahdolliseksi niillä eväin, joiden toimivuuteen eivät usko edes järjestelmän suunnnittelijat, eivät siinä työskentelevät, eivätkä ketkään sen toimenpiteiden piiriin kuuluvista, mikäli osa heidän toimenkuvaansa ei satu olemaan järjestelmän hyvien puolien pitäminen esillä.

Aktiivimallin vaikutus koettiin odotettavasti erittäin kielteiseksi, sillä vaikeiden aikojen keskellä pitäisi välttää sellaisia kannustimia, joiden ohjaava vaikutus on kohdistuu minkäänlaisena menetyksenä jo kertaalleen  riittämättömäksi tunnustettuun perustoimeentuloon ja antaa viestin, että vastoinkäymiset kostautuvat jo valmiiksi heikossa asemassa olevalle, johtuivatpa ne hänestä tai eivät. Sellainen miinahan siinä todella kylläkin on, mutta asia kiinnostaisi päättäjiäkin enemmän, jos he olisivat vaarassa joutua työllisyystoimenpiteiden piiriin. Tällainen menettely on omiaan ruokkimaan katkeruutta sekä yleistä näköalattomuutta. 

Susanna Koskesta on taas puhuttu, eikä ihme, koska hänen lausunnoistaan voi loukkaantua siten, että saa laukoa mitä huvittaa humaanin vimmansa oikeuttamana, ei tarvitse edes vedellä takaisin, saati pyytää anteeksi pahimpiakaan ylilyöntejä, minkä lisäksi omassa karsinassaan samanmielisten reunustamana voi silti vaikuttaa ohuen häivähdyksen ilmentävän kaikkia niitä piirteitä jaloimmassa muodossaan kuin mitä sanoo Koskelta puuttuvan. Hänelle voi ilmeisesti mm. toivoa elämään raskaita menetyksiä ja vastoinkäymisiä, koska vain menetysten ja vastoinkäymisten kautta ihmisestä tulee yleisen käsityksen mukaan viimeistään niinq todella humaani, tasapainoinen, muiden tuskaa ymmärtävä ja muutenkin sellainen mitä pelkät menetykset ja vastoinkäymiset kuitenkaan saavat aikaan harvassa, jos kenessäkään.  Ja sellaiset seuraukset vasta juontavatkin inhimilliseen luonteenlaatuun, miettikääpä vaikka! 

Susanna Kosken kohtaamishaastattelu oli sikälikin merkittävä tapaus, sillä viimein ehkä päästään havahtumaan siihenkin, ettei vastaavia tehdä ihan tasapuolisest katsomuksesta riippuen. Vaikkapa Jaana Pelkonen voidaan viedä tapaamaan alkoholistin aikuista lasta, sekin olisi vähän rajoilla jo, mutta sen sijaan Antti Rinnettä tuskin nähdään juttelemassa konkurssin tehneen yrittäjän kanssa verotuksen, kannattavuuden ja työllistämisen ongelmakohdista. Eikä Li Anderssonia nähdä juttelemassa mellakassa hakatun poliisin kanssa kansalaistottelemattomuuden rajoista tai muitakaan äkkiseltään mieleen putkahtavia, kiehtovia keskusteluja, joita tuskin kuitenkaan koskaan tullaan käymään. Maailma ja varsinkin Yleisradio ovat ylittäneet odotukseni, mikäli toisin käy. 

Noin käyttäytymisen pohjalta, katsoisin että rationalisointi eli tutummin älyllistäminen eli korviketoimintona hätäisesti silleen niinq fundeerata jotain pätevää ja vaaratonta, on kuitenkin hyvin yleinen hallintakeino kun tilanne on emotionaalisesti ristiriitainen. Toki se vaikuttaa kylmältä, mutta tilanteen muuttujat sekä koettu paine sanoa jotain eteenpäin kannustavaa tekevät epävarmaksi ja epävarmuus on ollut ennenkin taustalla kun joku vaikuttaa kylmän etäiseltä, torjuvalta sekä välinpitämättömältä, vaikka nk. psykopatiaan saakka.

Poliitikotkin ovat ihmisiä, mutta kuinka suoraksi ilmentymäksi heidän inhimillisimmätkin reaktionsa nähdään jostain tuhoavasta, harvinaisesta, kieroutuneesta ja sairaalloisesta tilasta, kertoo lähinnä ettei ihminen ole paljon muuttunut. Tuotahan se on ollut aina. 


 

 

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

Toimituksen poiminnat