Ilikka ottaa kantaa Evoluutiota revoluution sijaan.

Uusi Suomi - Uutiset

Julkaise syötteitä
Updated: 11 min 39 s sitten

Leijonille upea uutinen: Suonen pistekunkku Mikko Rantanen MM-kisoihin

47 min 53 s ago

Kaikkien kriisipuheiden jälkeen Leijonilla onkin iskukykyistä hyökkäysarsenaalia ensi viikon perjantaina alkavissa jääkiekon MM-kisoissa. Torstaina varmistui, että Mikko Rantanenkin liittyy MM-kisajoukkueeseen.

- Nyt kun olen saanut pari päivää vetää happea pudotuspelien päättymisen jälkeen, on taas mukavaa hypätä kaukaloon. Haluan ehdottomasti olla mukana kisajoukkueessa, Rantanen kertoo Leijonat.fi -sivustolla.

NHL:n pudotuspelien ensimmäinen kierros paketissa – Näin jatketaan

1 tunti 3 min ago

Jääkiekkoliiga NHL:n pudotuspelien toinen kierros käynnistyy torstaina. Viimeisen jatkopaikan nappasi Tuukka Raskin edustama Boston Bruins, joka löi keskiviikkona ratkaisevassa seitsemännessä ottelussa Toronto Maple Leafsin kotonaan 7-4.

Toronton putoaminen jatkosta tiesi kesäloman alkua Kasperi Kapaselle ja Leo Komaroville. Heidän tulonsa MM-kisoihin on kuitenkin epävarmaa. Kapanen saatetaan lähettää AHL:n pudotuspeleihin ja Komarov on ilmoittanut aiemmin, ettei pelaisi enää maajoukkueessa.

Kokoomuksen riveistä rankka arvio Hjallis Harkimosta: ”Koko energia mennyt oman edun valvontaan”

1 tunti 21 min ago

Kokoomusnuorten puheenjohtaja Henrik Vuornos arvostelee rankasti kokoomuksesta eronnutta kansanedustaja Harry Hjallis Harkimoa blogissaan. Hän nostaa esiin myös harvinaisen jääviystapauksen ruotiessaan Harkimon eduskuntataivalta.

Reunaehtoja ladannut Sampo Terho puhunut Orpon kanssa vain tekstiviestissä: ”Kumppanit eivät voi juonitella”

3 tuntia 3 min ago

Sinisten puoluehallitus päätti jatkaa hallituksessa huolimatta kokoomuksen ”rumasta teosta”. Koko puoluehallitus ja sinisten puheenjohtaja Sampo Terho pitivät aiheesta tiedotustilaisuuden.

Elina Lepomäki antoi haastattelun, joka maksoi hänelle työpaikan – Stubb suuttui KL:n palkkajutusta

4 tuntia 11 min ago

Tiedote Elina Lepomäen nimityksestä valtiovarainministeri Stubbin talouspoliittiseksi avustajaksi oli jo valmiina syksyllä 2015. Sitä ei koskaan julkaistu, kertoo Kauppalehti.

Vuoden 2015 eduskuntavaalien jälkeen valtiovarainministerinä aloittanut Alexander Stubb (kok.) pyysi kansanedustaja Elina Lepomäkeä talouspoliittiseksi avustajakseen.

Bayern mokaili – Real Madrid lähellä finaalipaikkaa

12 tuntia 1 min ago

Saksan Bundesliigaa viime vuodet suvereenisti dominoinut Bayern München taipui Mestareiden liigan välierien ensimmäisessä osaottelussa Münchenin Allianz-areenalla Real Madridille 2-1. Bayern hallitsi peliä, mutta sortui muutamaan virheeseen, joista Real rankaisi armotta.

Vielä 28. minuutilla Bayernin kannalta näytti hyvältä. Joshua Kimmich pääsi vapaasti vetopaikkaan ja pyssytti kotijoukkueen johtoon. Realin maalivahti Keylor Navas arvioi tilanteen pahasti väärin.

Rovaniemen Palloseuran sensaatiomainen meno jatku

25.4.2018 21:25

Rovaniemen Palloseura sijoitettiin ennakkoarvioissa Veikkausliigan tyvipäähän. Perusteita moisille näkökannoille tietysti oli, kun joukkue oli joutunut leikkaamaan budjetistaan taloudellisten realiteettien pakottamana.

Viiden kierroksen jälkeen RoPS kuitenkin johtaa Veikkausliigaa puhtaalla pelillä. Keskiviikkona Rovaniemellä tuli 2-0 -voitto FC Lahdesta.

Moraes maalasi RoPSin johtoon jo 12. minuutilla. HJK:sta hankittu Lassi Lappalainen teki toisen jakson yliajalla RoPSille vielä toisen maalin.

”Jopa 9000 lastenhoitajaa jäämässä työttömäksi” – OAJ:n johtaja: Ymmärrettävää marssia oman edun puolesta, mutta….

25.4.2018 20:26

Eduskunnan käsittelyssä oleva varhaiskasvatuslaki toi tänään keskiviikkona lastenhoitajia edustavat ammattijärjestöt Tehyn, JHL:n, Jytyn, SuPerin ja Talentian osoittamaan mieltään Eduskuntatalolle.

Varhaiskasvatuslaki jakaa alan liittokenttää, sillä lastentarhanopettajia edustava opetusalan ammattijärjestö OAJ ja Lastentarhanopettajaliitto eivät olleet mukana mielenilmauksessa. Ne päinvastoin kannattavat uutta lakia. Syyt liittokentän jakautumiselle ovat hyvin selvät.

Näkökulma: Rotat voivat loikkia myös Jussi Halla-ahon laivasta

25.4.2018 19:45

Erinäiset perussuomalaiset vaikuttajat ovat olleet varsin vahingoniloisia kuittaillessaan sinisille yleensä ja kokoomukseen loikanneelle kansanedustaja Kaj Turuselle erikseen.

Suuri ilkkumisen aihe on se, että monilla perussuomalaisista irronneiden sinisten nykyisistä kansanedustajista on kehnot mahdollisuudet mennä läpi tulevissa eduskuntavaaleissa.

Väyrynen aikoo ehdolle eduskunta- ja eurovaaleissa – Kansalaispuolueelta jäätävä vastaus puheisiin

25.4.2018 19:36

Eduskuntaan palaava europarlamentaarikko Paavo Väyrynen kertoi keskiviikkona pitämässään tiedotustilaisuudessa, että hän aikoo ehdolle sekä eduskuntavaaleissa että europarlamenttivaaleissa.

Väyrysen mukaan hän tulee toimimaan Kansalaispuolueen ehdokkaana. Väyrynen on kuitenkin riitautunut Kansalaispuolueen johdon kanssa, ja puolue ilmoittikin keskiviikkona, että ”Väyrysen ilmoitus palata kansalaispuolueeseen ei ole Paavon päätettävissä oleva asia, sillä Väyrynen ei ole kansalaispuolueen jäsen”.

”Bryssel kutsuu!” – Keskustan kansanedustaja nousee Väyrysen tilalle

25.4.2018 19:17

Kansanedustaja Mirja Vehkaperä (kesk.) siirtyy Euroopan parlamenttiin Paavo Väyrysen tilalle pätkämepiksi.

Vehkaperä ilmoitti asiasta sen jälkeen, kun Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen kertoi, että hän ei ota Väyryseltä vapautuvaa paikkaa vastaan. Pentikäinen sijoittui vuoden 2014 eurovaaleissa Vehkaperän edelle ja oli näin etusijalla korvaamaan Väyrysen.

– Taitaa olla niin, että Bryssel kutsuu! Otan Euroopan parlamentin paikan suurella mielenkiinnolla vastaan, Vehkaperä ilmoitti Twitterissä.

Enää 102 kansanedustajaa: Hallituksen sote-enemmistö supistui taas

25.4.2018 17:40

Hallituksen 105 kansanedustajan enemmistö eduskunnassa supistuu jälleen yhdellä, kun Paavo Väyrynen ilmoitti palaavansa kesäkuussa kansanedustajaksi. Väyrynen eroaa keskustasta ja ryhmittyy omaksi ryhmäkseen, joten pääministeripuolue menettää Väyrysen tieltä väistyvän Mikko Kärnän tuen eduskunnan äänestyksissä.

Sinisten puoluesihteeri: ”Petteri Orpon tulisi pyytää anteeksi”

25.4.2018 17:11

Hallituspuolue Sinisten puoluesihteeri Matti Torvinen vaatii kokoomuksen puheenjohtajaa, valtiovarainministeri Petteri Orpoa pyytämään anteeksi loikkaripeliä hallituskumppanien selkien takana.

Mikko Kärnälle tulee lähtö eduskunnasta – ”Väyrysellä on kaikki oikeus”

25.4.2018 16:13

Eduskunnasta väistymään joutuva keskustan kansanedustaja Mikko Kärnä toivottaa kaikkea hyvää Paavo Väyryselle, joka vahvisti hetki sitten palaavansa eduskuntaan kesäkuussa.

Varakansanedustajaksi vuonna 2015 äänestetty Kärnä on ollut eduskunnassa Väyrysen tilalla. Hän toteaa, että Väyrysellä oli oikeus tehdä ratkaisunsa.

Tarinan tyly loppu – Espoo United hakeutuu konkurssiin

25.4.2018 15:53

Espoolaisessa jääkiekossa tehdään jo toinen konkurssi kahden vuoden sisällä. Vuonna 2016 konkurssiin ajautui Espoo Blues ja 2018 Espoo United.

Jääkiekossa ja koripallossa operoineen Espoo Unitedin konkurssista kerrottiin keskiviikkona tiedotteessa. Seurapomo Jussi Salonoja kommentoi asiaa seuraavasti:

- Kaksi vuotta sitten keväällä Jääkiekko Espoo Oy:n konkurssin yhteydessä päätin vielä kerran lähteä tukemaan espoolaista jääkiekkoa ja sitouduin tukemaan toimintaa joksikin aikaa. Totean, että emme onnistuneet tässä.

Paavo Väyrynen palaa eduskuntaan – irtautuu keskustasta ja sotesta

25.4.2018 15:32

Veteraanipoliitikko Paavo Väyrynen ilmoittaa palaavansa eduskuntaan kesäkuussa. Keskustan jäsenyydestä hän aikoo luopua.

– Olen nyt päättänyt palata eduskuntaan alkuperäisen suunnitelmani mukaisesti kesäkuun alkupuolella, Väyrynen kommentoi tiedotteessaan ja blogissaan suunnitelmiensa edestakaista muuttumista.

Suomi lähettää valtavan hävittäjäpyyntönsä maailmalle – 5 kone-ehdokasta kisaa miljardeista euroista

25.4.2018 15:00

Puolustusministeriö tiedotti keskiviikkona, että Suomen tarjouspyyntö Hornet-hävittäjien korvaajakoneesta lähetetään tällä viikolla konevalmistajille.

Niin sanotun HX-hankkeen tarjouspyyntö toimitetaan Ison-Britannian, Ranskan, Ruotsin ja Yhdysvaltojen hallinnoille välitettäväksi kaikille viidelle aiemmin annettuun tietopyyntöön vastanneelle konevalmistajalle. Kisassa on mukana viisi monitoimihävittäjää: Boeing F/A-18 Super Hornet, Dassault Rafale, Eurofighter Typhoon, Lockheed Martin F-35 sekä Saab Gripen.

Sinisten paikallisjohtaja teilaa puolueensa Ylelle: ”Millä tästä oikein pääsee eroon”

25.4.2018 14:47

Sinisten oman paikallisyhdistyksen varapuheenjohtajakaan ei usko nuoren puolueen mahdollisuuksiin, kertoo Yle.

Ex-perussuomalaisen tuomio jää voimaan – ehdotti Suomeen muuttavien afrikkalaismiesten pakkosterilisaatioita

25.4.2018 14:05

Korkein oikeus (KKO) ei myönnä kuntapoliitikkona toimineelle Olli Sademiehelle valituslupaa rikosasiassa, jossa oli kyse kiihottamisesta kansanryhmää vastaan.

Helsingin hovioikeuden Sademiehelle joulukuussa 2017 antama tuomio jää siten voimaan.

Elina Lepomäki paljastaa: Alexander Stubb ”totesi, ettei minulla sen jälkeen ole tulevaisuutta puolueessa”

25.4.2018 13:53

Hallituksen sote- ja maakuntauudistusta vastustamaan noussut kansanedustaja Elina Lepomäki (kok.) paljastaa tuoreessa kirjassaan katuvansa puheenjohtajaehdokkuuttaan Alexander Stubbin haastajana, kertoo Kauppalehti.

Sivu 1 | 2 | 3 | 4 | 5 »

Toimituksen poiminnat