Ilikka ottaa kantaa Evoluutiota revoluution sijaan.

Kaikki blogit puheenaiheesta Eläinsuojelulaki

Uudistuneet persut haluavat parempaa eläinten kohtelua

Perussuomalaisten puolueneuvoston kokouksessa lauantaina hahmoteltiin puolueen uusia linjauksia. Ajattelin, että itsestäni olisi eniten hyötyä, kun nostaisin esille aiheen, jota tuskin kukaan muu paikalla olija uskaltaisi - ainakaan vartavasten - käsitellä. Aihe oli eläinten kohtelun parantaminen ja erityisesti tuotantoeläinten. Eläinsuojelu on osa perussuomalaisten uutta ympäristöpoliittista ohjelmaa.

Raha ei saa olla tärkeämpää kuin tuntevien eläinten kärsimys

Tutkimuksen mukaan 90% suomalaisista toivoo parannuksia tuotantoeläinten olosuhteisiin.

Uudistuvan eläinsuojelulain parannukset ovat jäämässä vähäisiksi. Näillä parannuksilla uutta eläinsuojelulakia ei todellakaan voi kutsua moderniksi eläinsuojelulaiksi ja se laahaa pahasti perässä useita Euroopan maita sekä kaikkia Pohjoismaita.

Eläinsuojelulaki uudistuu – plussat, miinukset ja kysymykset

 

Viime päivinä uudistuva eläinsuojelulaki on ollut paljon tapetilla ja uutisissa. Laki on ollut valmisteilla jo vuodesta 2010. Nyt ollaan askelta lähempänä uutta ja parempaa lakia, kun ehdotus palasi lausuntokierrokselta ja menee loppuvuodesta eduskunnassa äänestykseen. Laissa on paljon hyviä, eläinten tilannetta parantavaa muutosta. 

Eläimet ovat osa suomalaista yhteiskuntaa ja näin ollen myös heistä tulee pitää parasta mahdollista huolta. 
Kissoille ja koirille on tulossa vaatimus pakollisesta tunnistusmerkinnästä ja sen rekisteröinnistä.

Eläinsuojelulaki uudistuu – plussat, miinukset ja kysymykset

 

Viime päivinä uudistuva eläinsuojelulaki on ollut paljon tapetilla ja uutisissa. Laki on ollut valmisteilla jo vuodesta 2010. Nyt ollaan askelta lähempänä uutta ja parempaa lakia, kun ehdotus palasi lausuntokierrokselta ja menee loppuvuodesta eduskunnassa äänestykseen. Laissa on paljon hyviä, eläinten tilannetta parantavaa muutosta. 

Eläinsuojelulain uudistus keskustaministeri Lepän johdolla keskeytettävä

Maatalousministeri Jari Leppä on esitellyt tänään muutokset, joita aiotaan tehdä lähes neljänsadan lausunnon pohjalta luonnokseen uudesta eläinsuojelulaista. Suunnitellut muutokset kävisivät lähinnä huonosta vitsistä, mutta eivät sitä valitettavasti ole. Useiden vaalikausien aikana suunniteltu uusi eläinsuojelulaki tulisi jättää hyväksymättä, sillä siinä ei saada aikaan todellisia suunniteltuja parannuksia Keskustan uhratessa merkittävät muutokset talouden alttarille.

Lausunnossaan luonnoksesta mm Suomen Tuomariliitto totesi seuraavaa:

Eläinten oikeudet ovat uskonnollisia rituaaleja tärkeämpiä

Eläinten rituaaliteurastaminen ei kuulu sivistyneeseen valtioon. Turhan kärsimyksen aiheuttaminen eläimille vain sen vuoksi, että uskonnollinen tapa sitä vaatii, on alhaista eläinten kiduttamista ja täysin tuomittavaa toimintaa. Elämme kuitenkin 2018 vuotta, jossa meillä on käytettävissämme tietoa ja sivistystä. Monet islamilaiset yhteisöt hyväksyvät kuitenkin eläinten tainnuttamisen ennen verenlaskua, ja käytännössä Suomessa tuotetaankin halal-lihaa ainoastaan siten, että eläin tainnutetaan ensin ennen verenlaskua.

Keskustan eläinsuojelulain iltalypsy

Keskusta on jälleen käynyt iltalypsyllä ja tuonut vesitetyn eläinsuojelulain luonnoksen lausuntokierrokselle. Seitsemän vuotta lakia on valmisteltu ja valmistelutyöryhmä oli MTK:ta lukuunottamatta yksimielinen siitä, että esimerkiksi tuotantoeläinten parsinavettoihin kiinni kytkeminen ja emakoiden porsimishäkit tulisi kieltää. Ainoastaan MTK vastusti, ja nyt lakiluonnoksesta kyseiset kohdat onkin sitten otettu pois. Dynaaminen duo Keskusta ja MTK hoitaa hommat kotiin - ei  tosin eläinten hyvinvoinnin kannalta.

Vihreiden ja eläinsuojelujärjestöjen huuto ei edistä eläinten hyvinvointia

Viime päivinä on keskusteltu ahkerasti uudesta eläinsuojelulaista, josta annettu esitys on parhaillaan lausuntokierroksella. Erityisen kovaa kritiikkiä lakiesitystä ja myös hallitusta kohtaan ovat esittäneet vihreät, eri eläinsuojelujärjestöt sekä muutamat poliittiset nuorisojärjestöt. Valitettavasti kritiikkiin liittyy useita erilaisia väärinymmärryksiä, joita on syytä oikaista.

Eläinsuojelulakiluonnoksen kipupisteet korjattava 

Aikansa eläneen eläinsuojelulain uudistaminen on välttämättömyys. Eläinten hyvinvoinnin ja suojelun puutteet vaativat vaikuttavia toimenpiteitä. lakiluonnos on lausuntokierroksella helmikuun loppuun saakka. Jo nyt on ilmiselvää, että lakiluonnokseen jääneet puutteet on korjattava, ennen kuin se tuodaan eduskunnan käsittelyyn. 

 

Vastine Jukka Relanderille

Helsingin vihreiden Jukka Relander lataa uusimmassa Pohjolan Perhokalastajien kolumnissaan sellaiseen syytösryöpyn allekirjoittaneen niskaan, että koen oikeudekseni  oikaista muutamia asioita. Relanderin kirjoitus on muutenkin kokonaisuutena arvioiden sellainen ad hominem -argumentoinnin tyylinnäyte, että olisin odottanut akateemisesti koulutetulta ihmiseltä hivenen parempaa.

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä